Sivut

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ihana porkkanapasta


Bongasin HeidiBeen blogista ohjeen helppoon porkkanapastaan ja sitähän piti päästä heti kokeilemaan. Helppoja ja nopeita ja kaiken lisäksi hyviä pastaohjeita ei mielestäni voi suinkaan olla liikaa.

Tarvikelista on yksinkertaisuudessaan tällainen:
haluamaasi pastaa
pari porkkanaa
sipulia
valkosipulia
suola, pippuri (ja chili)
kova juusto

Myös valmistus on hyvin yksinkertainen, näillä väsäsin annokset kahdelle hengelle. 

Pasta laitetaan kiehumaan, tässä tapauksessa kattilaan lensi spagetti. 
Samaan aikaan silputaan ja raastetaan muut asiat. Itse silppusin kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi (kevät)punasipulia sekä raastoin sekaan kolme pientä porkkanaa. Nämä heitetään pannulle, jossa on oliiviöljyä, ja kuullotetaan.
Tässä vaiheessa pasta on todennäköisesti valmista, joten se valutetaan ja heitetään pannulle muiden kaveriksi. Sekaan suolaa ja pippuria, itse heitin myös ripauksen chiliä koska senkin Heidi oli omassa ohjeessaan maininnut. 
Sitten sekoitellaan, viskataan lautaselle ja heitetään päälle sopiva määrä kovaa juustoa. Meillä oli jääkaapissa pecorinoa, joten laitoin sitä. Päälle asettelin vielä ihan huvikseni pari villirucolan lehteä, mutta ne eivät ole välttämättömyys. Toimivat joka tapauksessa hyvin pastan kaverina. 

Oli aivan huikean hyvää. Valmistusaika oli ehkä vartin ja mieskin tykästyi. Porkkanapastasta tuli ehdottomasti kaveri aikaisemmalle suosikilleni, sitruuna-persiljapastalle. Näitä molempia tullaan varmasti näkemään keittiössämme uudelleen ja uudelleen.

4 kommenttia:

Kiitos kommentista! // Sanavahvistus valitettavasti otettu käyttöön lisääntyneen roskapostin vuoksi.