Sivut

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vaarallinen juhannus eli kun kätköilijät Nuuksioon lähtivät

10 kätköä jo hei!

Jotenkin nämä meidän mittavimmat geokätköilyreissumme tuppaavat osumaan juhlapyhille, ehkä siksi että silloin tuntuu olevan sitä paljon puhuttua aikaa. Joka tapauksessa suunnitteilla oli, että juhannuspäivänä tehtäisiin joku reissu ja alkuperäinen suunnitelma oli suorittaa Kerava River Hopping -sarja. Koko homma kuitenkin kaatui, kun huomasin että suurin osa kätköistä on jo arkistoitu ja sarjaa ei täten voisi kokonaisuudessaan löytää. Tästä sisuuntuneena suuntasimme katseemme Nuuksioon ja iloksemme huomasimme erään kanssakätköilijän sijoittaneen ulkoilureittien varrelle 110 (!) geokätköä. Nuuksioon siis.

Ihan koko settiä emme tohtineet yhdelle päivälle rohmuta, joten suunnittelin meille Haukkalammelta lähteävän reitin jonka varrelta löytyisi parhaassa tapauksessa 68 kätköä. Matkan mittaa en osannut arvioida, mutta veikkasin sen olevan ehkä noin 15 kilometriä, täysin suoritettavissa siis. Mukaan pakattiin liuta eväitä, gps, linkkarit, köyttä ja koira.

Reissun alkutaival oli kivinen. Parkkipaikalle kurvatessa taivaalta tuli täyslaidallinen vettä, joka tosin laantui nopeasti tihkuksi ja pääsimme aloittamaan. Ensimmäinen matkareitin varrelle valikoitunut kätkö osoittautui myös kinkkiseksi ja jupisimme mättäikössä varmaankin 15 minuuttia ennen kuin homma oli selvä. Samalla toivoimme, että koko reissu ei olisi yhtä hankala. Tässä välissä poikkesimme kuitenkin reitiltä aivan toiseen suuntaan ja kävimme hakemassa The Royal Family -sarjan peruskätköt sekä vähän kiipeilemässä kallioilla.

Tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut useampi tunti, joten lähdimme reippaassa tahdissa tahkoamaan reittiä läpi. Alussa homma junnasi ja mitään ei meinannut löytyä, kun gps heitteli metsässä moneen eri suuntaan ja etsimme kätköjä turhan vaikeasti. Pian idea kuitenkin valkeni ja löytötahti nopeutui huomattavasti muutamia hankalempia paikkoja lukuunottamatta. Sopivin välietapein pysähdyimme syömään ja huilaamaan.

Musti kii! sanoo opastaulu.

Päivä alkoi kääntyä vähitellen iltaan, kätköjä oli haettu 60 kun suuntasimme etsimään kallioilla olevaa kätköä joka oli jäänyt maaliskuussa löytymättä. Korkean terrainarvon (= haastava maasto) kätkö oli jäänyt talvella liukkaan kallion vuoksi väliin ja nyt oli tarkoituksena saada purkki käsiin. Siippa jäi tähyilemään ja minä kiipesin, lopulta sen verran taitavasti että löysin itseni kielekkeeltä jolta en päässyt enää pois. Onneksi köysi oli mukana ja miehen repussa, joten pienen alkupaniikin jälkeen meikäläinen saatiin hilattua pois pinteestä. Kätkö tosin jäi edelleen löytymättä, mutta ensi kerralla otetaan vielä uusin silmin.

Tässä vaiheessa kello taisi olla jo kymmenen ja metsä jo hämärtyä. Reitin varrella olisi viisi kätköä sekä yksi hieman syrjässä oleva, myös maaliskuussa jäätymisen takia loggaamatta jäänyt. Päätimme sinnitellä homman loppuun. Viimeiselle pisteelle poikkeaminen tuntui jo tuskaiselta, mutta kun matkaa oli "vain nelisensataa metriä suuntaansa" päätimme pinkoa tutulle kätköpaikalle ja takaisin.

Vuorokausi vaihtui ja pääsimme autoon. Tässä vaiheessa annoimme itsellemme luvan kurkata padissa pyörineeseen Sports Trackeriin, joka ystävällisesti paljasti meidän kävelleen päivän aikana 32,7 km. Ei ihme että tuntui jaloissa. Löytöjä tuli reitin varrelta yhteensä 65 sekä yksi, jonka loggasimme menomatkalla. Ajatuksena oli saada 70 täyteen, mutta tässä vaiheessa totesimme että eiköhän ole jo kotiinlähdön aika. Koirakin nukahti saman tien takapenkille.

Näkymä viimeiseltä kätköltä.

Mitä siis opimme tästä? Kivaa oli, mutta matkan arviointiin voisi käyttää enemmän aikaa. Ota aina tarpeeksi eväitä. Köysi ja taskulamput eivät koskaan ole liikavarustelua. Pystymme tsemppaamaan miehen kanssa yllättävän hyvin toisiamme. Koiramme on superreipas. Ja kätköily on edelleen mukavaa, vaikka nyt onkin kaksi päivää podettu kipeitä jalkoja.

Lisää kuvia tältä ja muilta kätköreissuilta voi seurata täältä.

Hyvältä näyttävät hymynaamat kuitenkin kartalla!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ihana porkkanapasta


Bongasin HeidiBeen blogista ohjeen helppoon porkkanapastaan ja sitähän piti päästä heti kokeilemaan. Helppoja ja nopeita ja kaiken lisäksi hyviä pastaohjeita ei mielestäni voi suinkaan olla liikaa.

Tarvikelista on yksinkertaisuudessaan tällainen:
haluamaasi pastaa
pari porkkanaa
sipulia
valkosipulia
suola, pippuri (ja chili)
kova juusto

Myös valmistus on hyvin yksinkertainen, näillä väsäsin annokset kahdelle hengelle. 

Pasta laitetaan kiehumaan, tässä tapauksessa kattilaan lensi spagetti. 
Samaan aikaan silputaan ja raastetaan muut asiat. Itse silppusin kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi (kevät)punasipulia sekä raastoin sekaan kolme pientä porkkanaa. Nämä heitetään pannulle, jossa on oliiviöljyä, ja kuullotetaan.
Tässä vaiheessa pasta on todennäköisesti valmista, joten se valutetaan ja heitetään pannulle muiden kaveriksi. Sekaan suolaa ja pippuria, itse heitin myös ripauksen chiliä koska senkin Heidi oli omassa ohjeessaan maininnut. 
Sitten sekoitellaan, viskataan lautaselle ja heitetään päälle sopiva määrä kovaa juustoa. Meillä oli jääkaapissa pecorinoa, joten laitoin sitä. Päälle asettelin vielä ihan huvikseni pari villirucolan lehteä, mutta ne eivät ole välttämättömyys. Toimivat joka tapauksessa hyvin pastan kaverina. 

Oli aivan huikean hyvää. Valmistusaika oli ehkä vartin ja mieskin tykästyi. Porkkanapastasta tuli ehdottomasti kaveri aikaisemmalle suosikilleni, sitruuna-persiljapastalle. Näitä molempia tullaan varmasti näkemään keittiössämme uudelleen ja uudelleen.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Harmoni tuli taloon


Aika moni varmaan kuuluu erinäisiin facebookin kirppisryhmiin sun muihin. Niin myös minä. Toukokuussa paikallisesta ryhmästä pomppasi esiin ilmoitus, jossa kaupattiin 1950-luvulla rakennettua urkuharmonia (Yrjö T. Pilvinen Urhuharmoonitehdas ja pianoliike -yrityksessä valmistettua) varsin kohtuulliseen hintaan. Laitan miehelle viestin. Laitan myyjälle viestin. Soitin haettaisiin seuraavana viikonloppuna.

Toki sitten taas matikkapäälläni en ihan tajunnut kuinka iso se on. Mitat kyllä toimitettiin asianmukaisesti, mutta hetkeksi tuli pysähdyttyä kun näin soittimen livenä: tämähän on yhtä iso kuin meidän piano! Mutta ei se mitään, pienellä väkerryksellä saatiin koko masiina peräkärrin kyytiin ja ajettiin rauhaisalla tahdilla kotiin. Onneksi ei ollut pitkä matka.


Kotona sitten tietysti tajuttiin että niin, meillähän on portaat. Onneksi on mukavia naapureita, jotka viitsivät tulla auttamaan mystisten hankintojen sisäänraijauksessa. Pienellä hikoilulla harmoni saatiin omalle paikalleen ja soimaan. Soitin sai mieheltä nimekseen Amélie, koska sillä oli mukava soittaa Yann Tiersenin kappaleita. 

Sitä voidaan taas miettiä, että oliko tämä se järkevin ostos. Mutta nyt meillä on harmoni. Ja hyvä harmoni onkin.