Sivut

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kielitestin syövereissä

Kävin tänään suorittamassa yleistä kielitutkintoa eli tuttavallisemmin YKIä Metsätalolla. Koekielenä oli englanti ja reteästi lähdin suorittamaan ylintä tasoa, jonka pitäisi jossain määrin vastata natiivipuhujan tietotaitoa. Oli hieman hämmentävää kömpiä lauantaiaamuna koetilanteeseen, eikä vähiten siksi että viimeksi olen tehnyt itse tenttiä tai vastaavaa yliopistolla.

Tänne avaudun kokeesta siksi, että itselläni ei ollut kuin aavistus siitä mitä koe pitää todellisuudessa sisällään. Homma selvisi vasta paikan päällä ja sielläkin lähinnä juttelemalla muiden kokeeseen osallistujien kanssa. Joten jos täältä nyt löytyisi jollekulle muulle infoa, niin hyvä niin.

Ensinnäkin, kokeeseen pitää ilmoittautau hirveän ajoissa. Etenkin englannin ylemmän tason testiin vaikuttaisi olevan ruuhkaa, joten ilmoittatuminen pitää suorittaa suurinpiirtein sinä päivänä kun sen voi tehdä. Muuten jää rannalle ruikuttamaan. Ainakin Helsingin päässä puhelin oli ruuhkautunut, sähköpostilla sain varattua itselleni paikan.

Itse koe koostuu ylimmällä tasolla viidestä osiosta. Oma suoritusjärjestykseni oli videoitava keskusteluhaastattelu, kuullun ymmärtäminen, puheentuotto studiossa, kirjoitetun tekstin tuottaminen ja luetun ymmärtäminen. Osioiden kestot vaihtelivat vartista tuntiin.

Puheentuottotehtävissä keskityttiin lähinnä arkipäivän tilainteisiin ja keskustelunaiheisiin, mutta etenkin studiossa tehtävänantojen kanssa sai olla tarkkana. Yksi sana saattoi ratkaista tuotetun puheen sävyn tai tyylin ja tehtävien pohtimiseen ei aikaa liiemmin ole. Lisäksi päässä olevat äänityskuulokkeet eivät eristä ääntä, joten muiden kokeentekijöiden pulputus pyörii taustalla ylimääräisenä häiriönä. Haastattelu puolestaan oli aika leppoisa, neljästä puheenaiheesta sai valita kaksi ja niistä sitten keskusteltiin natiivipuhujan kanssa.

Kuullun ymmärtäminen oli odotetunlainen sisältäen monivalintoja ja kirjallisia vastauksia. Ylimmällä tasolla kaikki vastaukset tehdään englanniksi. Monivalintojen vaihtoehdot olivat paikoin kryptisiä ja kun setvimiseen ei juuri ollut aikaa piti muutama heittää arvalla.

Sama homma luetun ymmärtämisessä, tosin siinä aikaa tuntui olevan vielä vähemmän kun aikataulun joutui suunnittelemaan itse. Tekstejä oli muistaakseni kuusi ja siellä myös monivalinnat ja kirjalliset. Tekstit olivat mukavan vaihtelevia, mutta mikään helppo keissi tämä ei ollut tunnissa suorittaa.

Tekstin tuottamisessa kirjoiteltiin kolme tekstiä ohjeiden mukaan. Aiheet olivat ihan mukavia, mutta tila on rajattu ja sävyä piti ilmeisesti pohtia, joten tässäkin saa aivonsa nopsasti solmuun. Myös tässä osiossa aikaa on tunti.

Kokonaisuudessaan koetilaisuus oli oikeastaan ihan mukava, mutta voimiavievä sillä rupeama on melkoisen intensiivinen. Mitään tiettyä erikoissanastoa ei kokeessa kysellä, mutta harvinaisempien termien ymmärtäminen tai merkitysten päättelykyky on kyllä ehdottomasti plussaa. Että semmosta. Tulokset tulevat vähintään kahden kuun päästä, niitä odotellessa voikin pyöritellä peukaloita.

Kiinnostuessaan kuka tahansa voi kokeilla kielitaitoaan YLEn YKI-treenit sivulla, mutta tehtävät eivät kaikilta osin vastaa ainakaan ylimmän tason tehtäviä.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Onnellisuusasioita

Onnellinen Pöly.

Tänään on kuulemma kansainvälinen onnellisuuden päivä. Siispä lista asioista, jotka tekivät minut tänään onnelliseksi:

koirien lumileikit pihalla
ruisleivät
chilin istutus
pääsy korvaavalle balettitunnille
keskustelu ystävän kanssa
Theodore Roszakin Flicker
villasukat

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Esseekirjoituksen ihmeellinen maailma

Pääsen vihdoin hereille. Alkava päänsärky on taltutettu, olen juonut aamukahvin ja käynyt koiran kanssa ulkona. Avaan koneen.

Tarkistan sähköpostit. Onnistun vihdoin lähettämään yhden lomakkeen liitetiedostoineen päivineen. Tarkistan facebookin. Tarkistan sähköpostin uudelleen.

Avaan Wordin. Luen ensimmäisen esseen raakaversion läpi. Teen muutaman korjauksen.

Kirjoitan toiseen blogiin yhden tekstin valmiiksi ja etsin kirjasta sopivan lainauksen. Käyn facebookissa.

Kirjoitan johtopäätöksiä. Totean, että väliotsikot ovat todella huonoja, mutta en keksi parempiakaan.

Mies kysyy, voiko meille tulla viikonloppuna vieraita. Voi tulla, mutta pitää kirjoittaa jossain välissä. Vähän niin kuin nytkin, mukamas.

Siirryn toiseen blogiin kirjoittamaan tätä tekstiä. Vilkaisen vieressäni olevaa kirjaa Suomen väestö, jonka välistä puskee armeijallinen pieniä post-itejä.

Ihan kohta klikkaan "tallenna", pienennän selaimen ja alan kirjoittaa. Ihan kohta.

Tai sitten keitän teetä.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Aina ei jaksa kokata itse: Fuku


Äidit tietävät kaiken, myös hyvät lounaspaikat. Suuntasin suosituksien perässä pikkuruiseen sushiravintola Fukuun osoitteeseen Fredrikinkatu 36. Lounasajan sushibuffet (13,50) kustannetaan heti kättelyssä ja ystävällinen henkilökunta opasti noutopöydän meiningin ja ohjasi pöytään.

Sushibuffet voi onnistua hyvin tai mennä pieleen. Täällä ollaan ehdottomasti onnistumisen puolella. Tuoretta sushia tuodaan tasaista tahtia keittiöstä ja valikoimassa on varmaan pariakymmentä laatua. Lastaan lautasen täyteen, kaikkea täytyy muistaa. Sushien lisäksi lounaspöydästä löytyy erilaisia lämpimiä ruokia.

Kaikki on hyvää. Kala maistuu tuoreelta. Tarjolla on muutakin kuin perus lohi-kurkku-kombinaatioita. Suurimmasta osasta en edes tiennyt mitä sisällä oli, mutta koska ruokarajoitteita ei itselläni ole kasasin kaikkea lautaselle. Tarkkaavaisemmat kertovat, että valikoimasta löytyy syötävää kyllä myös kasvis-ihmisille (ja ne huomaamani sokeriherne- ja avokado-sushit olivat kyllä hyviä).

Fukulle siis peukkua, kiva lounaspaikka ja monipuolinen tarjonta. Hinta-laatu-suhde kohdillaan.

Sitruuna-persiljapasta tai kuinka opin syömään persiljaa


Olen juuri se tyyppi, joka nyppii ylimääräiset persiljat pois leipien päältä ja sujauttaa ne joko lautasliinaan tai siipan lautaselle. Eeva Kolu kuitenkin lupasi Kauhaa ja rakkautta -blogissa, että voista sitruuna-persiljapastaa syövät usein myös persiljakammoiset. Päätin siis kokeilla ja siitä lähtien tämä pasta onkin toiminut meillä usein helppona pikaruokana.

Voinen sitruuna-persiljapasta
  • 150 g spagettia
  • 1 ruukku persiljaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2-3 rkl voita
  • 1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
  • kourallinen tuoreeltaan raastettua parmesania
  • 1/2 sitruunan mehu puristettuna
Laita spagetti kiehumaan ja keksi hetkeksi jotain muuta tekemistä. Tämä siksi, koska tjos aloitan muun samalla kuin spagetin keittämisen, ehtii persilja muussaantua epämääräiseksi. Siis, kun spagetin keittoaikaa on jäljellä noin viisi minuuttia, aloita seuraavat vaiheet:
Silppua persilja ja valkosipulinkynnet. Viskaa pannulle voi ja kuullota persiljaa ja valkosipulia noin minuutin ajan. Laita sekaan sitruunan kuori ja kuullota puoli minuuttia, poista pannu liedeltä.
Tässä vaiheessa spagetti on toivottavasti valmista. Valuta, ja heitä pannulle kaiken muun sekaan. Lisää joukkoon parmesan, sekoita, lisää sitruunamehu, sekoita uudelleen. Tarjoile heti.

(ne Kolun ohjeet ovat varmaan selkeämmät kuin minun ja siellä on kauniit kuvat, kannattaa kurkata siis myös sieltä)

Nykyään jopa harkitsen, että kasvattaisi ensi kesänä pihalla ihan omat persiljat. Että mukavia persiljahetkiä vaan teillekin. 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hulluna Helsinkiin kaupunginmuseossa


Päivän geokätköä jahdatessamme ja kerrankin päiväsaikaan keskustassa liikkuessamme päädyimme siipan kanssa pitkästä aikaa Helsingin kaupunginmuseoon. Tarkoitus oli siis käydä laittamassa nimet kätkön lokikirjaan, mutta kun polttavaa kiirettä ei ollut kävimme pyörähtämässä myös näyttelyssä. Hulluna Helsinkiin -näyttely kertoo Helsingistä kaupunkilaisten muistoja ja lempipaikkoja esitellen. Kurkkamaan pääsee niin Kaivopuistoon, Senaatintorille kuin Linnanmäellekin.

Toisessa kerroksessa tutustutaan kuuluisiin Helsingissä asuneisiin. Muun muassa Aleksis Kivi, everstinna Aurora Karamzin ja pormestari Lars Michelsson kertovat tarinaansa. Toisen kerroksen suosikkini oli kuitenkin Timo Mäkelän piirtämä Rautatieaseman kello, sellaisen ottaisi melkein omaan olohuoneeseenkin.

Toimivaa museointeraktiivisuutta edustaa mainio Vedenneidot-kohde. Linnanmäeltä löytyi 1980-luvulle asti Vedenneitoja, jotka sai tipautettua lepopaikaltaan altaaseen osumalla pallolla tauluun. Myöhemmin neitojen rinnalle kuulemma tuli Ahtejakin, mutta huvi sitten lopulta kiellettiin. Näyttelyssä joka tapauksessa pääsee kokeilemaan omaa tähtäystaitoaan. Ihan helppoa maalitauluihin osuminen ei ollut, mutta kyllähän ne neitosen sieltä lopulta molskahtivat altaaseen.


Näyttely on mukavan ilmava ja kiinnostava ihan pikavilkaisullakin. Lisäksi museoon on vapaa pääsy, mikä on aina nasta juttu. Myös kätkö löytyi poistuessa.