Sivut

torstai 11. syyskuuta 2014

Tassullinen perheenlisäys


Sinne meni sitten se kesä ilman puurtarhapostauksia. Eipä sillä, ihan hirveästi en pihalla tehnytkään. Katselin kukkia, ihastelin että sieltä ne perennat taas puskevat. Salaattipenkki oli menestys, saatiin paljon lehtikaalia, rucolaa ja jotain perussalaattia jonka tarkempi nimike unohtui jo. Kasvimaalle ei kasvanut mitään, herneet yrittivät mutta tulivat syödyiksi.

Sen verran on kuitenkin on tapahtunut, että tuossa pari viikkoa sitten perheeseemme saapui toinen koira. Pölyn sisko Noomi nimittäin muutti meille sijoitukseen. Tyypit ovat siis samasta pentueesta, mutta Noomilla on eri isä kuin Pölyllä sillä pentueessa käytettiin tosiaan kaksoisastutusta ja Pölyllä on eri isä kuin kaikilla muilla neljällä pennulla.

Noomi on hurmaava tyyppi ja tuntuu sopeutuneen hyvin laumaan. Sisarukset peuhaavat pihalla ja juoksevat hurjaa vauhtia. Sisällä sama meno jatkuu, vinkulelulla vingutellaan kilpaa ja pahvilaatikot saavat kyytiä. Irto- tai vessapaperia ei parane jättää näkösälle, sillä se on silputtuna kotiin tullessa. Myöskään pehmolelujen silmät eivät ole turvassa. Muuten ei kyllä ole saatu aikaan mitään tuhoja, kirjat ovat pysyneet hyllyissään, kitara on koskematon ja huonekalut ehjinä. Mikäs tässä siis.

Tällä hetkell harjoittelemme lähinnä toisten koirien kohtaamista. Innostuessaan tyypit aktivoivat toisiaan ja käsissä on helposti kaksi haukkuvaa terrieriä jos ei ollut ajoissa hereillä. Pikkuhiljaa ja yhdessä ja erikseen harjoitellen tästäkin varmasti päästään eteenpäin.

Mutta kyllä se vaan niin on, että toinen bedlington tuntuu olevan bedlngtonille parasta seuraa. Ainakin kun noiden menoa katselee.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kun koira on liian fiksu

Koiran kanssa eläminen on parhaimmillaan hauskaa ja leppoisaa. Pääsee ulkoilemaan säännöllisesti kauniissa ilmassa ja suloinen nelijalkainen viihdyttää kaikenlaisilla tempuillaan. Kuten oppimalla avaamaan ulko-oven.

Saimme tempun jopa ovelasti videolle. Ylöspäin käännettävän kahvan ja karmin väliin mahtuu kätevästi kuono ja vähän kun siinä jaksaa työntötyöskentelyä tehdä on ovi auki. Onneksi tämä ovi vie vasta ulkoeteiseen ja varsinaisen ulko-oven avaaminen vaatii jo peukalo-otetta, tai vähintään hyvin taitavaa hampaiden käyttöä.

Söpö temppu, vai mitä?

Paitsi jos sen ulko-oven laittaa ulos lähtiessään takalukkoon. Kotiin tullessasi saatat löytää samaisen ulko-oven koristeltuna raaputusjäljillä ja puisesta ovenkahvasta on jäljellä vain rippeet. Huokaus.

Mutta voiko sitä sitten olla toiselle vihainen, kun häntä heiluu ja koira pomppii puoli metriä ilmaan siksi koska juuri sinä tulit kotiin? Ei voi. Joten seuraavaksi ostamme ovenkahvan, jota ei ehkä saisi puremalla rikki, ja tyydymme siihen että vanhan talon ovi voi olla vähän persoonallinen.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vaarallinen juhannus eli kun kätköilijät Nuuksioon lähtivät

10 kätköä jo hei!

Jotenkin nämä meidän mittavimmat geokätköilyreissumme tuppaavat osumaan juhlapyhille, ehkä siksi että silloin tuntuu olevan sitä paljon puhuttua aikaa. Joka tapauksessa suunnitteilla oli, että juhannuspäivänä tehtäisiin joku reissu ja alkuperäinen suunnitelma oli suorittaa Kerava River Hopping -sarja. Koko homma kuitenkin kaatui, kun huomasin että suurin osa kätköistä on jo arkistoitu ja sarjaa ei täten voisi kokonaisuudessaan löytää. Tästä sisuuntuneena suuntasimme katseemme Nuuksioon ja iloksemme huomasimme erään kanssakätköilijän sijoittaneen ulkoilureittien varrelle 110 (!) geokätköä. Nuuksioon siis.

Ihan koko settiä emme tohtineet yhdelle päivälle rohmuta, joten suunnittelin meille Haukkalammelta lähteävän reitin jonka varrelta löytyisi parhaassa tapauksessa 68 kätköä. Matkan mittaa en osannut arvioida, mutta veikkasin sen olevan ehkä noin 15 kilometriä, täysin suoritettavissa siis. Mukaan pakattiin liuta eväitä, gps, linkkarit, köyttä ja koira.

Reissun alkutaival oli kivinen. Parkkipaikalle kurvatessa taivaalta tuli täyslaidallinen vettä, joka tosin laantui nopeasti tihkuksi ja pääsimme aloittamaan. Ensimmäinen matkareitin varrelle valikoitunut kätkö osoittautui myös kinkkiseksi ja jupisimme mättäikössä varmaankin 15 minuuttia ennen kuin homma oli selvä. Samalla toivoimme, että koko reissu ei olisi yhtä hankala. Tässä välissä poikkesimme kuitenkin reitiltä aivan toiseen suuntaan ja kävimme hakemassa The Royal Family -sarjan peruskätköt sekä vähän kiipeilemässä kallioilla.

Tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut useampi tunti, joten lähdimme reippaassa tahdissa tahkoamaan reittiä läpi. Alussa homma junnasi ja mitään ei meinannut löytyä, kun gps heitteli metsässä moneen eri suuntaan ja etsimme kätköjä turhan vaikeasti. Pian idea kuitenkin valkeni ja löytötahti nopeutui huomattavasti muutamia hankalempia paikkoja lukuunottamatta. Sopivin välietapein pysähdyimme syömään ja huilaamaan.

Musti kii! sanoo opastaulu.

Päivä alkoi kääntyä vähitellen iltaan, kätköjä oli haettu 60 kun suuntasimme etsimään kallioilla olevaa kätköä joka oli jäänyt maaliskuussa löytymättä. Korkean terrainarvon (= haastava maasto) kätkö oli jäänyt talvella liukkaan kallion vuoksi väliin ja nyt oli tarkoituksena saada purkki käsiin. Siippa jäi tähyilemään ja minä kiipesin, lopulta sen verran taitavasti että löysin itseni kielekkeeltä jolta en päässyt enää pois. Onneksi köysi oli mukana ja miehen repussa, joten pienen alkupaniikin jälkeen meikäläinen saatiin hilattua pois pinteestä. Kätkö tosin jäi edelleen löytymättä, mutta ensi kerralla otetaan vielä uusin silmin.

Tässä vaiheessa kello taisi olla jo kymmenen ja metsä jo hämärtyä. Reitin varrella olisi viisi kätköä sekä yksi hieman syrjässä oleva, myös maaliskuussa jäätymisen takia loggaamatta jäänyt. Päätimme sinnitellä homman loppuun. Viimeiselle pisteelle poikkeaminen tuntui jo tuskaiselta, mutta kun matkaa oli "vain nelisensataa metriä suuntaansa" päätimme pinkoa tutulle kätköpaikalle ja takaisin.

Vuorokausi vaihtui ja pääsimme autoon. Tässä vaiheessa annoimme itsellemme luvan kurkata padissa pyörineeseen Sports Trackeriin, joka ystävällisesti paljasti meidän kävelleen päivän aikana 32,7 km. Ei ihme että tuntui jaloissa. Löytöjä tuli reitin varrelta yhteensä 65 sekä yksi, jonka loggasimme menomatkalla. Ajatuksena oli saada 70 täyteen, mutta tässä vaiheessa totesimme että eiköhän ole jo kotiinlähdön aika. Koirakin nukahti saman tien takapenkille.

Näkymä viimeiseltä kätköltä.

Mitä siis opimme tästä? Kivaa oli, mutta matkan arviointiin voisi käyttää enemmän aikaa. Ota aina tarpeeksi eväitä. Köysi ja taskulamput eivät koskaan ole liikavarustelua. Pystymme tsemppaamaan miehen kanssa yllättävän hyvin toisiamme. Koiramme on superreipas. Ja kätköily on edelleen mukavaa, vaikka nyt onkin kaksi päivää podettu kipeitä jalkoja.

Lisää kuvia tältä ja muilta kätköreissuilta voi seurata täältä.

Hyvältä näyttävät hymynaamat kuitenkin kartalla!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ihana porkkanapasta


Bongasin HeidiBeen blogista ohjeen helppoon porkkanapastaan ja sitähän piti päästä heti kokeilemaan. Helppoja ja nopeita ja kaiken lisäksi hyviä pastaohjeita ei mielestäni voi suinkaan olla liikaa.

Tarvikelista on yksinkertaisuudessaan tällainen:
haluamaasi pastaa
pari porkkanaa
sipulia
valkosipulia
suola, pippuri (ja chili)
kova juusto

Myös valmistus on hyvin yksinkertainen, näillä väsäsin annokset kahdelle hengelle. 

Pasta laitetaan kiehumaan, tässä tapauksessa kattilaan lensi spagetti. 
Samaan aikaan silputaan ja raastetaan muut asiat. Itse silppusin kaksi kynttä valkosipulia ja kaksi (kevät)punasipulia sekä raastoin sekaan kolme pientä porkkanaa. Nämä heitetään pannulle, jossa on oliiviöljyä, ja kuullotetaan.
Tässä vaiheessa pasta on todennäköisesti valmista, joten se valutetaan ja heitetään pannulle muiden kaveriksi. Sekaan suolaa ja pippuria, itse heitin myös ripauksen chiliä koska senkin Heidi oli omassa ohjeessaan maininnut. 
Sitten sekoitellaan, viskataan lautaselle ja heitetään päälle sopiva määrä kovaa juustoa. Meillä oli jääkaapissa pecorinoa, joten laitoin sitä. Päälle asettelin vielä ihan huvikseni pari villirucolan lehteä, mutta ne eivät ole välttämättömyys. Toimivat joka tapauksessa hyvin pastan kaverina. 

Oli aivan huikean hyvää. Valmistusaika oli ehkä vartin ja mieskin tykästyi. Porkkanapastasta tuli ehdottomasti kaveri aikaisemmalle suosikilleni, sitruuna-persiljapastalle. Näitä molempia tullaan varmasti näkemään keittiössämme uudelleen ja uudelleen.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Harmoni tuli taloon


Aika moni varmaan kuuluu erinäisiin facebookin kirppisryhmiin sun muihin. Niin myös minä. Toukokuussa paikallisesta ryhmästä pomppasi esiin ilmoitus, jossa kaupattiin 1950-luvulla rakennettua urkuharmonia (Yrjö T. Pilvinen Urhuharmoonitehdas ja pianoliike -yrityksessä valmistettua) varsin kohtuulliseen hintaan. Laitan miehelle viestin. Laitan myyjälle viestin. Soitin haettaisiin seuraavana viikonloppuna.

Toki sitten taas matikkapäälläni en ihan tajunnut kuinka iso se on. Mitat kyllä toimitettiin asianmukaisesti, mutta hetkeksi tuli pysähdyttyä kun näin soittimen livenä: tämähän on yhtä iso kuin meidän piano! Mutta ei se mitään, pienellä väkerryksellä saatiin koko masiina peräkärrin kyytiin ja ajettiin rauhaisalla tahdilla kotiin. Onneksi ei ollut pitkä matka.


Kotona sitten tietysti tajuttiin että niin, meillähän on portaat. Onneksi on mukavia naapureita, jotka viitsivät tulla auttamaan mystisten hankintojen sisäänraijauksessa. Pienellä hikoilulla harmoni saatiin omalle paikalleen ja soimaan. Soitin sai mieheltä nimekseen Amélie, koska sillä oli mukava soittaa Yann Tiersenin kappaleita. 

Sitä voidaan taas miettiä, että oliko tämä se järkevin ostos. Mutta nyt meillä on harmoni. Ja hyvä harmoni onkin.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Hyvän palautteen kirous

Olen tässä nyt kevään aikana pakertanut maantieteen perusopintoja Turun avoimessa yliopistossa. Turun avoin valikoitui opinahjoksi ensisijaisesti siksi, että siellä a) pystyi aloittamaan opinnot myös kesken lukuvuoden ja b) kurssit olivat verkkokursseja. Satunnaisella valinnalla osui kerrankin oikeaan, sillä kurssit ovat olleet pääsääntöisesti oikein hyviä ja harjoitusten suorittaminen ja palauttaminen toimivaa.

Mistä erityisesti haluaisin Turun avointa kiittää, on kurssisuoritteisiin liittyvien esseiden palautteet. Kaikista kolmesta esseestä olen saanut oikeasti ajatellun ja pitkän palautteen, mahtavaa! Esseekirjoitus on ollut minusta aina enimmäkseen mukavaa ja siksi onkin kiva, että siitä saa myös palautetta.

Ongelma tässä palautteessa on se, että silloin jos essee ei mennyt ihan nappiin (köh, viimeisin esseeni) niin rakentava palaute saa silti hyvälle mielelle ja inspiroi kirjoittamaan esseen uudelleen korotuksen toivossa. Toivottavasti se nyt meni vähän enemmän nappiin, kolmesti en kirjoita.

Nyt voinkin sitten aloittaa sen uuden esseen kirjoittamisen. Tällä hetkellä on menossa Globaalin kehitysproblematiikan kurssi ja siihen liittyvä kehitysmaatutkimuksen essee. Vielä pitäisi tosin lukea Juhani Koposen ja kumppaneiden Kehitysmaatutkimus - Opas perusteisiin (Gaudeamus, 2007). Poiketen tenttikirjoista yleensä tämä on ollut oikein mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua luettavaa.

Niin että siis kiitos Turun avoin yliopisto ja maantieteen porukka siellä, kiva on opiskella teidän siipienne suojassa!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesäistä geokätköilyä (ja Instagram)

Siltakätkön haussa.

Ajattelin, että kirjoitan tänne vihdoin pihalla tapahtuneista ihanista asioista tai siitä, miten meille tuli urkuharmoni. Tänään emme kuitenkaan ehtineet tehdä pihahommia, emme myöskään eilen, sillä kaunis sää houkutteli geokätköilemään.

Eilen pyöräilimme noin 30 kilometrin reissun meiltä Teurastamolle ja takaisin. Matkalla kävimme poimimassa seitsemän geokätköä. Mukaan mahtui muun muassa kaksi siltakätköä, joista toisen etsintää näkyy ylimmäisessä kuvassa. Samalla reissulla kiipeiltiin kallioilla, syötiin Teurastamolla loistavaa Jädelinon jätskiä ja haettiin rautakaupasta teollisuusnitoja.

Tänään oli tarkoitus tehdä tosiaan niitä pihatöitä, mutta aurinkoinen sää sai taas toisiin ajatuksiin ja suuntasimme kohti Kallvikia. Kauniilla niemellä oli viisi kätköä, joita lähdimme sitten poimimaan. Monella muulla oli ollut sama suunta ja ranta oli täynnä ihmisiä - ja roskaa. Mielessä kävi, että tänne voisi järjestää vaikka geokätköilijöiden kesken siivousmiitin. Onneksi roskaa ei sentään pahemmin ollut niemenkärjen luonnonsuojelualueella.

Näkymiä läheltä niemennokan Kuningatar-kätköä.

Kätköt alueella olivat oikein mainiossa kunnossa ja kaikki löytyivät lopulta (tosin pari niistä vaati vähän enemmän aivotyötä). Samalla reissulla heitimme myös talviturkit, Pöly kävi kylläkin vain kahlaamassa. Kiinnostavampia olisivat olleet meriharakat, mutta pidimme niihin turvallista välimatkaa. 

Tajusimme myös lähteä sen verran myöhemmin päivällä, että helle ei ollut enää niin tuskainen. Pölykin jaksoi hyvin, mutta autoon palattaessa koira oli aivan rätti ja nukkui koko kotimatkan. 

Ja sitten se Instagram. Päätimme perustaa geokätköily-seikkailuille oman tilin (meille molemmille ensimmäinen instagram-kokeilu) ja nyt kahden päivän aikana on testailtu hommaa toden teolla. Ymmärrän kyllä miksi siihen tupataan koukuttumaan. Meidän löytyy nimimerkin polyezio takaa.

Tikkujalka löysi kepin.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Pölyn ensimmäinen SERT


Kävimme eilen Pölyn kanssa osallistumassa Roal Canin KV -näyttelyyn Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Näyttely oli Pölylle toinen ja tavoitteena oli saada ensimmäinen SERT mukaan. Sääkin suosi, sateisesta alkuviikosta huolimatta.

Itse en Pölyä esittänyt, vaan kehään Pölyn vei taas S joka esitti Pölyn viimeksi Jyväskylässäkin. Nuorukainen meni taas huippuhienosti, minä jännitin enemmän. Tuomarin, Kimmo Mustosen, kommentit olivat seuraavat:

Kookas, mutta tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen junioriuros! Oikealinjainen hyvä pää, hyvät silmät ja ilme, hieman raskaat korvat, hyvä kaula ja tyypillinen selkälinja. Riittävästi kulmautunut sekä edestä että takaa. Riittävä eturinta. Tasapainoisesti kulmautunut. Sopiva luusto ja runko. Varsin hyvä karvan laatu. Liikkuu riittävällä askelpituudella, hieman löysästi edestä. Hyvä luonne ja esiintyminen.

Arvionniksi tuli erinomainen ja SA. Paras uros -luokassa Pöly pääsi toiseksi hienon veteraaniuroksen jälkeen ja sai samalla ensimmäisen SERTinsä. Pöly sai tittelikseen myös ROP-juniori, joten kisa jatkui vielä iltapäivällä isossa kehässä.

Siellä nuori mies ei tosin enää tuomarin mieleen ollut ja pääsimme esiarvioinnin jälkeen takaisin lepäilemään, mutta olipahan kokemusta Pölyllekin. Palkinnoksi hienosta suorituksesta Pöly sai uuden lelun ja paljon ruokaa. Tänään on supertähteä vähän väsyttänyt, mutta sen ymmärtääkin.

Näyttelyssä hyväksi todettiin myös uusi kevythäkki, jossa oli hyvä vetää tirsoja kehien välillä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kylätapahtumia, kukkia ja kirjalöytöjä

Ainakin yksi siirretyistä raparpereista viihtyy.

Vaihtelevasta säästä huolimatta viikonloppuna on tullut puuhailtua pihalla ja ihasteltua kaikkea siellä kasvavaa. Ihastelun lomassa nyittiin vuohenputkea kukkapenkistä ja jupistiin japanintatarille, jolle ei kuitenkaan vielä tehty mitään. Vaatii suurempia kaivauksia. Lisäksi keräsin useamman kymmentä kotiloa ja, harmikseni, löysin myös muutaman espanjansiruetanan.

Piha on sen verran varjoisa, että tulppaanit eivät kuki ihan vielä.

Tänään vietettiin jokakeväistä Mosa herää!-tapahtumaa. Varmasti monien iloksi sade pysyi käytännössä poissa ja kadut olivat täynnä pihakirppiksiä. Itse kävin taimivaihtotorilla (vein kolme, otin yhden jonka nimen jo unohdin), nappasin pihakirppiksiltä mukaani kengät ja kirjan ja kirjaston poistomyynnistä vielä kolme kirjaa lisää. Tapanilan ala-asteen puolesta oli esillä adressi, allekirjoittaneet saivat oppilaan tekemän pinssin kiitokseksi. Kotikadulta mukaan tarttui munkkeja ja simaa, itse en muistanut tehdä vappujuomaa tänä vuonna ollenkaan.

Tänä vuonna aion ehtiä kerätä karviaiset.

Kylätapahtumien, veljen kahvittelukäynnin ja koirahierontaekskursion (Pöly pääsi koehierottavaksi) jälkeen suuntasin vielä tuohon naapuriteatteriiin, Teatteri Tuikkeeseen, katsomaan ilmaisukoulun Fawlty Towers -komediaa. Oivallinen!


Kohta lähdetään vielä Pölyn kanssa tutustumaan lentokenttään ja hakemaan T kotiin.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappua ja sadetta


Vappupäivä on sateinen täälläkin. Onneksi oli äiti ja brunssitarpeet ja sopivan höperö leffa Netflixistä. Pihalle on sinivoittoisten viikkojen jälkeen ilmestynyt keltaista, yllä kukkiva koreanonnenpensas (Forsythia ovata) joka oli aivan yhtäkkiä näin komean näköinen.

Syreeneissä ja jasmiineissa on paljon silmuja, myös ikivanha omenapuu yrittää. Viime kesänä siirtämäni kirsikkapuut ottivat itseensä, toisessa on vähän silmuja, toisessa ei yhtään. Sen toisen taidan kaivaa ylös. Harmikseni tontin reunoilta löytyi taas pieniä punaisia japanintatarin alkuja, se tietää kaivuuhommia.

Istutin kuitenkin kehäkukkia, ne sai pussin mukaan istuttaa myös viileään. Toivotaan parasta.

Ensi viikolla haen vihdoin multaa, laitan kasvimaan kuntoon. Istutuslaatikollekin on katsottu paikka.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pihahommia, vähitellen


Meillä on vihdoin viimein raparperi! Onneksi on ystäviä, joiden pihalta sai hakea taimen. Samalla reissulla saimme minttua, joka kuulemma leviää innokkaasti. Ei haittaa.

T korjasi aidan, jonka läpi Pöly livahti naapurin puolelle siilien perässä. Tai korjasi itse asiassa kaksi eri pätkää siitä aidasta, kahden eri naapurin puolelle. Huokaus.

Lisäksi T inspiroitui nikkaroinnista ja improvisoi istutuslaatikon rungon. Nyt pitää vain raivata sille paikka. Onni!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Piha herää!


Nyt on ehdottomasti aika päästää keväthuuto, sillä pihalla on jo paljon kevään ujoa vihreää. Särkyneetsydämet ja krookukset kurkottelevat jo, samoin tulppaanit.


Edelleenkään en viime syksynä mitään istuttanut, mutta onneksi äidin perennat jaksavat taas nousta ilahduttamaan. Sisällä esikasvatus on alkanut vasta chilien osalta. Haaveilen, että ensi viikolla saisin viritettyä erkkeriin taas kasvatuslaatikon poikineen. Äidiltä jouluna saadut hyötykasviyhdistyksen siemenpussit houkuttelevat kovasti.


Aurinkoista viikonloppua!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kielitestin syövereissä

Kävin tänään suorittamassa yleistä kielitutkintoa eli tuttavallisemmin YKIä Metsätalolla. Koekielenä oli englanti ja reteästi lähdin suorittamaan ylintä tasoa, jonka pitäisi jossain määrin vastata natiivipuhujan tietotaitoa. Oli hieman hämmentävää kömpiä lauantaiaamuna koetilanteeseen, eikä vähiten siksi että viimeksi olen tehnyt itse tenttiä tai vastaavaa yliopistolla.

Tänne avaudun kokeesta siksi, että itselläni ei ollut kuin aavistus siitä mitä koe pitää todellisuudessa sisällään. Homma selvisi vasta paikan päällä ja sielläkin lähinnä juttelemalla muiden kokeeseen osallistujien kanssa. Joten jos täältä nyt löytyisi jollekulle muulle infoa, niin hyvä niin.

Ensinnäkin, kokeeseen pitää ilmoittautau hirveän ajoissa. Etenkin englannin ylemmän tason testiin vaikuttaisi olevan ruuhkaa, joten ilmoittatuminen pitää suorittaa suurinpiirtein sinä päivänä kun sen voi tehdä. Muuten jää rannalle ruikuttamaan. Ainakin Helsingin päässä puhelin oli ruuhkautunut, sähköpostilla sain varattua itselleni paikan.

Itse koe koostuu ylimmällä tasolla viidestä osiosta. Oma suoritusjärjestykseni oli videoitava keskusteluhaastattelu, kuullun ymmärtäminen, puheentuotto studiossa, kirjoitetun tekstin tuottaminen ja luetun ymmärtäminen. Osioiden kestot vaihtelivat vartista tuntiin.

Puheentuottotehtävissä keskityttiin lähinnä arkipäivän tilainteisiin ja keskustelunaiheisiin, mutta etenkin studiossa tehtävänantojen kanssa sai olla tarkkana. Yksi sana saattoi ratkaista tuotetun puheen sävyn tai tyylin ja tehtävien pohtimiseen ei aikaa liiemmin ole. Lisäksi päässä olevat äänityskuulokkeet eivät eristä ääntä, joten muiden kokeentekijöiden pulputus pyörii taustalla ylimääräisenä häiriönä. Haastattelu puolestaan oli aika leppoisa, neljästä puheenaiheesta sai valita kaksi ja niistä sitten keskusteltiin natiivipuhujan kanssa.

Kuullun ymmärtäminen oli odotetunlainen sisältäen monivalintoja ja kirjallisia vastauksia. Ylimmällä tasolla kaikki vastaukset tehdään englanniksi. Monivalintojen vaihtoehdot olivat paikoin kryptisiä ja kun setvimiseen ei juuri ollut aikaa piti muutama heittää arvalla.

Sama homma luetun ymmärtämisessä, tosin siinä aikaa tuntui olevan vielä vähemmän kun aikataulun joutui suunnittelemaan itse. Tekstejä oli muistaakseni kuusi ja siellä myös monivalinnat ja kirjalliset. Tekstit olivat mukavan vaihtelevia, mutta mikään helppo keissi tämä ei ollut tunnissa suorittaa.

Tekstin tuottamisessa kirjoiteltiin kolme tekstiä ohjeiden mukaan. Aiheet olivat ihan mukavia, mutta tila on rajattu ja sävyä piti ilmeisesti pohtia, joten tässäkin saa aivonsa nopsasti solmuun. Myös tässä osiossa aikaa on tunti.

Kokonaisuudessaan koetilaisuus oli oikeastaan ihan mukava, mutta voimiavievä sillä rupeama on melkoisen intensiivinen. Mitään tiettyä erikoissanastoa ei kokeessa kysellä, mutta harvinaisempien termien ymmärtäminen tai merkitysten päättelykyky on kyllä ehdottomasti plussaa. Että semmosta. Tulokset tulevat vähintään kahden kuun päästä, niitä odotellessa voikin pyöritellä peukaloita.

Kiinnostuessaan kuka tahansa voi kokeilla kielitaitoaan YLEn YKI-treenit sivulla, mutta tehtävät eivät kaikilta osin vastaa ainakaan ylimmän tason tehtäviä.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Onnellisuusasioita

Onnellinen Pöly.

Tänään on kuulemma kansainvälinen onnellisuuden päivä. Siispä lista asioista, jotka tekivät minut tänään onnelliseksi:

koirien lumileikit pihalla
ruisleivät
chilin istutus
pääsy korvaavalle balettitunnille
keskustelu ystävän kanssa
Theodore Roszakin Flicker
villasukat

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Esseekirjoituksen ihmeellinen maailma

Pääsen vihdoin hereille. Alkava päänsärky on taltutettu, olen juonut aamukahvin ja käynyt koiran kanssa ulkona. Avaan koneen.

Tarkistan sähköpostit. Onnistun vihdoin lähettämään yhden lomakkeen liitetiedostoineen päivineen. Tarkistan facebookin. Tarkistan sähköpostin uudelleen.

Avaan Wordin. Luen ensimmäisen esseen raakaversion läpi. Teen muutaman korjauksen.

Kirjoitan toiseen blogiin yhden tekstin valmiiksi ja etsin kirjasta sopivan lainauksen. Käyn facebookissa.

Kirjoitan johtopäätöksiä. Totean, että väliotsikot ovat todella huonoja, mutta en keksi parempiakaan.

Mies kysyy, voiko meille tulla viikonloppuna vieraita. Voi tulla, mutta pitää kirjoittaa jossain välissä. Vähän niin kuin nytkin, mukamas.

Siirryn toiseen blogiin kirjoittamaan tätä tekstiä. Vilkaisen vieressäni olevaa kirjaa Suomen väestö, jonka välistä puskee armeijallinen pieniä post-itejä.

Ihan kohta klikkaan "tallenna", pienennän selaimen ja alan kirjoittaa. Ihan kohta.

Tai sitten keitän teetä.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Aina ei jaksa kokata itse: Fuku


Äidit tietävät kaiken, myös hyvät lounaspaikat. Suuntasin suosituksien perässä pikkuruiseen sushiravintola Fukuun osoitteeseen Fredrikinkatu 36. Lounasajan sushibuffet (13,50) kustannetaan heti kättelyssä ja ystävällinen henkilökunta opasti noutopöydän meiningin ja ohjasi pöytään.

Sushibuffet voi onnistua hyvin tai mennä pieleen. Täällä ollaan ehdottomasti onnistumisen puolella. Tuoretta sushia tuodaan tasaista tahtia keittiöstä ja valikoimassa on varmaan pariakymmentä laatua. Lastaan lautasen täyteen, kaikkea täytyy muistaa. Sushien lisäksi lounaspöydästä löytyy erilaisia lämpimiä ruokia.

Kaikki on hyvää. Kala maistuu tuoreelta. Tarjolla on muutakin kuin perus lohi-kurkku-kombinaatioita. Suurimmasta osasta en edes tiennyt mitä sisällä oli, mutta koska ruokarajoitteita ei itselläni ole kasasin kaikkea lautaselle. Tarkkaavaisemmat kertovat, että valikoimasta löytyy syötävää kyllä myös kasvis-ihmisille (ja ne huomaamani sokeriherne- ja avokado-sushit olivat kyllä hyviä).

Fukulle siis peukkua, kiva lounaspaikka ja monipuolinen tarjonta. Hinta-laatu-suhde kohdillaan.

Sitruuna-persiljapasta tai kuinka opin syömään persiljaa


Olen juuri se tyyppi, joka nyppii ylimääräiset persiljat pois leipien päältä ja sujauttaa ne joko lautasliinaan tai siipan lautaselle. Eeva Kolu kuitenkin lupasi Kauhaa ja rakkautta -blogissa, että voista sitruuna-persiljapastaa syövät usein myös persiljakammoiset. Päätin siis kokeilla ja siitä lähtien tämä pasta onkin toiminut meillä usein helppona pikaruokana.

Voinen sitruuna-persiljapasta
  • 150 g spagettia
  • 1 ruukku persiljaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2-3 rkl voita
  • 1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
  • kourallinen tuoreeltaan raastettua parmesania
  • 1/2 sitruunan mehu puristettuna
Laita spagetti kiehumaan ja keksi hetkeksi jotain muuta tekemistä. Tämä siksi, koska tjos aloitan muun samalla kuin spagetin keittämisen, ehtii persilja muussaantua epämääräiseksi. Siis, kun spagetin keittoaikaa on jäljellä noin viisi minuuttia, aloita seuraavat vaiheet:
Silppua persilja ja valkosipulinkynnet. Viskaa pannulle voi ja kuullota persiljaa ja valkosipulia noin minuutin ajan. Laita sekaan sitruunan kuori ja kuullota puoli minuuttia, poista pannu liedeltä.
Tässä vaiheessa spagetti on toivottavasti valmista. Valuta, ja heitä pannulle kaiken muun sekaan. Lisää joukkoon parmesan, sekoita, lisää sitruunamehu, sekoita uudelleen. Tarjoile heti.

(ne Kolun ohjeet ovat varmaan selkeämmät kuin minun ja siellä on kauniit kuvat, kannattaa kurkata siis myös sieltä)

Nykyään jopa harkitsen, että kasvattaisi ensi kesänä pihalla ihan omat persiljat. Että mukavia persiljahetkiä vaan teillekin. 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hulluna Helsinkiin kaupunginmuseossa


Päivän geokätköä jahdatessamme ja kerrankin päiväsaikaan keskustassa liikkuessamme päädyimme siipan kanssa pitkästä aikaa Helsingin kaupunginmuseoon. Tarkoitus oli siis käydä laittamassa nimet kätkön lokikirjaan, mutta kun polttavaa kiirettä ei ollut kävimme pyörähtämässä myös näyttelyssä. Hulluna Helsinkiin -näyttely kertoo Helsingistä kaupunkilaisten muistoja ja lempipaikkoja esitellen. Kurkkamaan pääsee niin Kaivopuistoon, Senaatintorille kuin Linnanmäellekin.

Toisessa kerroksessa tutustutaan kuuluisiin Helsingissä asuneisiin. Muun muassa Aleksis Kivi, everstinna Aurora Karamzin ja pormestari Lars Michelsson kertovat tarinaansa. Toisen kerroksen suosikkini oli kuitenkin Timo Mäkelän piirtämä Rautatieaseman kello, sellaisen ottaisi melkein omaan olohuoneeseenkin.

Toimivaa museointeraktiivisuutta edustaa mainio Vedenneidot-kohde. Linnanmäeltä löytyi 1980-luvulle asti Vedenneitoja, jotka sai tipautettua lepopaikaltaan altaaseen osumalla pallolla tauluun. Myöhemmin neitojen rinnalle kuulemma tuli Ahtejakin, mutta huvi sitten lopulta kiellettiin. Näyttelyssä joka tapauksessa pääsee kokeilemaan omaa tähtäystaitoaan. Ihan helppoa maalitauluihin osuminen ei ollut, mutta kyllähän ne neitosen sieltä lopulta molskahtivat altaaseen.


Näyttely on mukavan ilmava ja kiinnostava ihan pikavilkaisullakin. Lisäksi museoon on vapaa pääsy, mikä on aina nasta juttu. Myös kätkö löytyi poistuessa.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Brookies - kakun ja keksin välillä ei tarvitse valita


Eräs ystäväni linkkasi fb-seinälleni jokin aika sitten ohjeen brookies-leivonnaisiin kommentilla "nää kuulostaa vaarallisilta". Nimensä mukaisesti leivonnaisessa yhdistyvät browniesit ja cookiet. Koska taannoinen maanantaipäivä inspiroi hieman huonosti lukemaan tietokirjaa Suomen väestöstä, päätin sen sijaan ryhtyä leipomaan.

***

Brookies

Brownie-taikina:
  • 115 g voita
  • 150 g suklaata
  • 2 dl sokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 3 munaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • ½ tl suolaa

Cookie-taikina:

  • 115 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl sokeria 
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 muna + 1 keltuainen
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 150 g suklaata
Aloita valmistamalla brownie-taikina. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa ja vatkaa niiden joukkoon sokerit. Sekoita kananmunat joukkoon, kun seos on huoneenlämpöinen.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne muun seoksen joukkoon, kääntele tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan* ja laita vähintään tunniksi jääkaappiin. 

Cookie-taikina aloitetaan vaahdottamalla voi ja sokerit. Sekaan heitetään muna ja keltuainen ja sekoitetaan hyvin.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja siivilöidään taikinan joukkoon. Taikinaa tulisi sekoittaa mahdollisimman vähän. Lopuksi suklaa paloitellaan taikinan joukkoon.

Kun brownie-taikina on ollut riittävästi kylmässä, nostetaan cookie-taikina nokareina sen päälle. Koko komeus paistetaan 175 ° noin 30 minuutin ajan. Minun vuokani oli sen verran erilainen, että paistoaika oli lähempänä 40 minuuttia. Joka tapauksessa sen verran, että keksit ehtisivät rapsakoitua mutta brownie säilyisi edelleen sisältä kosteana. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkausta ja tarjoilua.

***

Brookiesit olivat erittäin hyviä ja erittäin makeita, ensi kerralla sokerin määrää voisi pienentää ihan kunnolla. Lisäksi aion tarkkailla paistoaikaa paremmin tai kokeilla eri vuokaa, sillä omani jäi sen verran pehmeäksi että leikkaaminen oli todella vaikeaa. Onneksi kostea brownie on harvan mielestä huono asia.

Alkuperäinen ohje on siis tosiaan kaapattu Kiusaksessa-blogin Laura Kaaprolta ja sieltä kannattaakin käydä lukemassa myös se asiantuntevampi ohje.

* Kaapron ohjeissa neuvotaan myös mahtava tapa saada leivinpaperi kauniisti asettumaan vuokaan. En olisi ikinä arvannut, että kastelulla on leivinpaperiin tällainen vaikutus.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pöly näyttelytähtenä


Vietimme Pölyn kanssa viikonlopun Jyväskylässä kun Pöly osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä, kohteena siis Jyväskylä KV. Itse olin mukana vain huoltojoukko-ominaisuudessa, sillä trimmaaminen ja esittäminen hoidettiin taitavampien toimesta.

Pöly toimi näyttelyssä kuin vanha tekijä. Kehässä ei sen kummempia hötkyilty ja muutenkin hallissa oleilu ei tuntunut nuorukaista haittaavan. Tuomarin kanssa meni myös varsin mainiosti, otteena kirjallisesta arviosta mm. hyvä pää ja ilme ja kookas, mutta tasapainoinen kokonaisuus.


Tuloksena oli sitten näyttelykielellä JUN ERI1 SA PU4 VASERT. Toisin sanoen junioriluokassa Pöly oli (ainoana osallistujana) ensimmäisenä arvostelulla erinomainen ja oli myös sertin arvoinen eli SA. Paras uros -luokassa Pöly oli neljäs ja sai Vara-SERTin eli kotiin kannettiin vaaleansininen ruusuke.

Kotiin matkusti auton takapenkillä hyvin väsynyt nuori mies. Viikonlopun aikana tuli nimittäin myös juostua pihalla siskopuolen kanssa, ryntäiltyä jäällä muiden karvakavereiden kanssa, vietetty aikaa trimmipöydällä ja autossa ja muutenkin oltu osana isompaa koiralaumaa. Ja vielä näin maanantainakin on pieni poika selvästi hieman hyytynyt. Onneksi kotona saa levätä omalla pedillä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Laulamisen vaikeudesta

Laulutunteihin kuuluu, että sekä kotiläksyt että laulettavana oleva kappale nauhoitetaan ja lähetetään sitten sähköpostiin. Läksyharjoituksia olen kuunnellut kiltisti, mutta kappaleiden kuunteleminen hirvittää. Niin kuin varmasti moni muukin, olen siinä uskossa että se ei vain voi kuulostaa hyvältä. Niinpä itse kappaleiden kuuntelemisen olen tehnyt kursorisesti ja ajatusmallilla voi kauhee hyi minkä kuulosta en kyllä kuuntele kokonaan.

Tänään päätin sitten lähteä eri fiiliksillä ja kuuntelin kiltisti viime tunnin nauhoituksen. No, ei se laulun ammattilaiselta kuulostanut. Mutta ei myöskään kamalalta. Optimistisesti ajattelen, että tässä voisi nyt olla sauma päästä eroon laulutraumasta.

Vaikka en kyllä edelleenkään ole valmis esiintymään yhtään missään, teatterilavaa ei lasketa.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Aina ei jaksa kokata itse: Sushibar + wine


Männäviikolla olin menossa syömään ystävän kanssa, vain ravintola oli valitsematta. Molemmille oli sitten onnekkaasti tullut mieleen sama ajatus, Uudenmaankadun Sushibar + wine, koska eikös kaikki bloggaajat siellä käy. Tallustelimme siis loskaisen Helsingin poikki kohti ravintolan antimia.

Pienehkössä ravintolassa oli ehkä parikymmentä asiakaspaikkaa, mutta satuimme sellaiseen väliin että pöytä saatiin heti. Palvelu oli ystävällistä ja päädyin itse valitsemaan listalta valmiin setin eli 12 sushipalaa. Sushit olisi voinut valita myös itse, mutta totesin että ensikertalaisena lienee ihan hyvä testailla perusvalikoima. Alkuun otimme joka tapauksessa kulhollisenen edamameja, jotka olivat juuri sellaisia kuin pitikin.

Pöytään tulleet sushit olivatkin oikein mainioita. Riisiä oli sopivasti ja merenelävät maistuivat tuoreilta. Joukossa oli perinteisten lohien ja rapujen lisäksi myös itselleni uusia makuja. Erityisesti sinappisilakka yllätti. Joukossa oli myös avokadoa, kampasimpukkaa ja siikaa, sekä muutama jonka nimeä en nyt muista. Myös annoksen kaverina ollut riesling oli hyvää.

Hintaa sushisetille tuli 24 euroa ja hinta-laatu-suhde oli mielestäni kohdillaan. Ei täällä ihan joka päivä viitsi käydä syömässä, mutta hyvin tehdystä ja laadukkaasta sushista maksaa mielellään tuon verran. Muutenkin hinnasto vaikutti varsin kohtuulliselta.

Hyvät pinnat siis sushibar + winelle, tänne tulen ehdottomasti vielä uudelleen.

torstai 13. helmikuuta 2014

Saderetki Ormusmäen linnoitukseen


Eipä ihan heti tullut mieleen, että käytännössä keskellä Malmia sijaitsee ensimmäisen maailmansodan tienoilla rakennettu sotilaslinnoitus. Ormusmäen linnoitusta ympäröivät toimistorakennukset ja asuintalot eikä ohi kävelevä haahuilija välttämättä havaitse koko rakennelmaa, koska minkäänlaisia kylttejä ei ole.

Linnoitukseen vievät teräsovet on hitsattu kiinni ja pahimmille putouspaikoille on laitettu aitoja. Yhdyshautojen seinät on peitetty graffitein ja luolastosta löytyy kertakäyttögrilli ja lasinsiruja. Tämä on sääli, koska kaiken kaikkiaan linnoitus on kaikessa karuudessaan varsin hieno ja hurjan jännittävä paikka.


Me eksyimme linnoitukselle geokätkön perässä. Olimme käyneet kallioilla aiemminkin, mutta Pöly oli silloin mukana eikä koiraa viitsinyt raahata mukana lasinsiruisiin käytäviin. Nyt kalliot olivat räntäisestä lumesta liukkaat, mutta kuitenkin kulkukelpoiset ja kävimme tutkimassa tunneleita.

Jännittävää oli, mutta ei kahdestaan yhtään pelottavaa. Taskulamppu tosin kyllä tuli tarpeen eli sellainen kannattaa ottaa mukaan jos haluaa tutkia paikkaa tarkemmin. Samoin kannattaa varoa kallioilla kiipeillessä, pahimpia paikkoja on aidattu mutta pudotukset ovat korkeimmillaan kymmenen metrin luokkaa.


Ja löydettiin me siis se kätkökin. Ormusmäestä lisää täällä ja kätkökuvaus, jos sitä joku halajaa etsimään, on täällä.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kirjastojen ihanuudesta

Eilen iski paniikki. Verkkokurssin esseisiin vaaditaan kaksi kirjaa. Toinen löytyi HelMetin kautta, toista ei sen valikoimissa ollut ollenkaan. Enkä ihmettele. Economic geography: A Contemporary Introduction ei välttämättä ole se tyypillisin lainausmagneetti.

Samassa tajusin, että yliopistojen ja korkeakoulujen kirjastoissa varmaan olisi. Ja samalla sain tietää, että ei tarvitse olla edes opiskelija, jotta sieltä saisi lainata kirjoja. Helsingin yliopiston ainoan kappaleen oli joku tosin ehtinyt jo viedä ja varauksiakin oli kaksi, mutta yllätyksekseni Laurean kirjastosta kirjaa löytyi. Ja sieltä sen hain, heti kun mukava virkailija oli tehtaillut minulle kirjastokortin. Mahtavaa.

Kun kerran Tikkurilassa olin, kävin vielä harhailemassa entisessä lähikirjastossani Tikkurilan kirjastossa. Sen hyllyväleissä vietin aikaani noin kolmevuotiaasta lukiolaiseksi asti, sen jälkeen vain harvoin. Kirjastoa oli remontoitu, ainakin lastenosastoa, ja satuin paikalle juuri kun iloinen koululuokka oli siellä tutustumassa. Oli hauska huomata, miten lapset poukkoilivat hyllyväleissä, etsivät kiinnostavia kirjoja ja haalivat lainattavaa. Juuri näin.

Itsekin haalin mukaani vielä kaksi kirjaa, vaikka kotona odottaa pino jos toinenkin. Voihan ne aina uusia, tai palauttaa, tai lainata vielä uudelleen.

Kiitos kirjastot, olette ilo.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Paras sitruuna-marenkipiiras


Siippa täytti vuosia ja toivoi tänä vuonna syntymäpäiväkakukseen sitruunamarenkipiirakkaa. Vähän kauhistelin piiraan leipomista pitkän päivän ja vain neljän tunnin yöunien jälkeen, mutta ohje olikin paljon helpompi kuin muistin ja jaanpa sen nyt tässä teidän iloksenne.

Alunperin ohje on saksittu talteen Helsigin sanomista ja sen on sinne lähettänyt Mervi Melasniemi.

Sitruuna-marenkipiiras

Pohja:
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Sitruunakiisseli:
2 ison sitruunan kuoriraaste ja mehu
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 rkl perunajauhoja

Marenki:
3 valkuaista
1 dl hienoa sokeria

Ohjeet

Uuni lämmitetään 200 asteeseen ja samalla tehtaillaan pohja. Kuivat aineet nypitään voin kanssa. Taikina laitetaan voideltuun vuokaan ja esipaistetaan uunin alaosassa 15 min.

* Jauhojen määrä tuntuu ainakin itselläni yleensä aika suurelta, joskus olen lisännyt voin määrää. Kardemummaa laitan aina ekstraa. Esipaistamisen jälkeen pohja saattaa näyttää kuivalta, siitä ei kannata huolestua.

Sitruunakiisseliä varten kattilaan laitetaan kaikki ainesosat paitsi sitruunan raastettu kuori ja kuumennetaan sekoittaen kunnes kiisseli sakenee, ei saisi kiehua. Kattila pois levyltä ja raaste sekaan.

* Itse laitan yleensä vähän vähemmän sokeria, lisäksi raastan yleensä vain yhden sitruunan ja laitan loput mehusta ihan sellaisesta valmissitruunamehusta. Itse yleensä aloitan kiisselin ennen kuin laitan pohjan uuniin, muuten pohja joutuu ainakin minun taidoillani odottamaan täytteitään.

Valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa. Lopuksi laitetaan esipaistetun pohjan päälle sitruunakiisseli ja sen päälle marenki. Paistetaan vielä 5-8 min kunnes marenki on ruskettunut.

* Itse käytän marenkiin tomusokeria hienon sokerin sijaan ihan vain siksi, että hienoa sokeria ei kaapista löydy. Tänään loppupaistoaikaa kului aika tarkkaan viisi minuuttia, mutta kannattaa etenkin ensimmäisellä kerralla tarkkailla paistumista.

Että sellainen piiras. Kaveriksi juotiin mahtavaa Johan & Nyströmin thaimaalaista Doi Chaang -kahvia. Suosittelen lämpimästi sitäkin, jos sattuu tulemaan vastaan. Ainakin meidän ihanasta lähiherkusta, Liike 51:stä saa.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Pölyn lumileikit

Eilisiltana ja viime yönä saatiin vihdoinkin kunnolla lunta myös tänne meille. Alkuillasta kolailin vähän niitä entisiä, pieniä hankia, tänään saa tehdä töitä vähän enemmän. Pölylle tässä oli kyseessä ensimmäinen kunnollinen lumimäärä, joten aamulla piti käydä vetämässä vähän rallia ja kahlailemassa.

Lumi ei näytä Pölyä pahemmin haittaavan, paitsi sisälle tullessa, ja lyhyet pihaulkoilut sujuvat ilman talvivarusteita. Pitemmille reissuille laitetaan sitten päälle myös takkia.




Mukavaa viikonloppua!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Ruoanlaiton vaikeudesta

Tämä viikko on poikkeuksellinen, sillä minä teen jo toisena päivänä peräkkäin meillä ruokaa. Eilen tein varsin loistavaa couscoushässäkkää ja tänään päätin turvautua ystäviini linsseihin. Ensin ajattelin tehdä porkkana-linssikeittoa, mutta sitten tajusin että siihenhän pitäisi kuoria porkkanoita ja että brie ei välttämättä täysin korvaa sulatejuustoa. Sitten ajattelin tehdä linssibataattimuhennosta, mutta siihen olisi pitänyt kuoria bataatti. Pinterestiin tallettamani reseptipankki onneksi muistutti chocochilin ihanasta linssikeitosta, joten aloin valmistaa sitä.

Ainekset 
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/4 tl jauhettua korianteria
  • 1 rkl currytahnaa
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1 tlk vettä
  • 1,5 dl punaisia linssejä
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1/4 tl suolaa
  • mustapippuria
Omat valmistusohjeeni (joita ei kannata noudattaa, oikeat ovat täällä)

1. Tutki onko jääkaapissa sipulia. Huokaise, kun löydät vain isoja sipuleita ja silppua sitten sellainen. Silppua myös kaksi valkosipulinkynttä (jonka toisen sisäosa vihersi hieman, mutta ei se kai haittaa).
2. Laita sipulisilppu kattilaan. Etsi korianteri. Etsi mortteli ja jauha korianteri. Heitä kattilaan.
3. Muista tässä välissä huuhdella linssit ja jättää ne siivilään odottelemaan.
4. Havaitse, että currytahnaa ei löydy mistään. Ei myöskään kookosmaitoa. Tomaattimurskaa sentään löytyy, samoin etanoita.
5. Soita nauravalle miehelle, joka lupaa tuoda kaupasta kookosmaitoa ja neuvoo, että currytahna on keskimmäisessä laatikossa. Lisää currytahna.
6. Lisää tomaattimurska ja vesi, laita varmuuden vuoksi vähemmän vettä kuin ohjeessa.
7. Viskaa sekaan jo köntiksi jähmettyneet linssit. Mausta suolalla ja pippurilla.
8. Odota, että mies tulee kaupasta ja kirjoita sillä aikaa blogipostaus.
9. Kuviteltu jatko: Ota naurava mies vastaan, viskaa kookosmaito kattilaan, lämmitä keitto ja soseuta se. Tarjoile.

Mukavaa tiistaita kaikille!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Aina ei jaksa kokata itse: Brunssi Klaus K:ssa ja Lehtovaarassa

Tämä lumikurvailija ei päässyt brunsseille mukaan, mutta pääsi postaukseen koska ruokakuvia ei nyt ole.

Viimeiset kaksi viikonloppua ovat olleet brunssiviikonloppuja. Viime viikonloppuna kävimme ystävien kanssa testaamassa Klaus K:n brunssia ja tänään olimme juhlistamassa äidin syntymäpäiviä Lehtovaaran sunnuntaibrunssin muodossa.

Klaus K

Klaus K -hotellin brunssi tarjoillaan viikonlopun molempina päivinä. Ulkopuolelta hotellin ravintolasalia ei näy ollenkaan, joten ruokaa halajavan on uskallettava marssia läpi hotellin aulan kohti ruokapöytiä. Brunssiin sisältyy alkuruokapöytä, valittava pääruoka-annos sekä jälkiruokapöytä, hinnaksi tulee 35 euroa.

Alkuruokapöytä oli pieni mutta monipuolinen. Pöydän antimista löytyi erilaisia kaloja, smoothieita, bageleiden väsäyspiste, puuroa, munakokkelia ja chilistä tomaattikeittoa. Kalat olivat hyviä, samoin soppa vaikka onnistuinkin jäähdyttämään sen ennen syömistä. Pääruoaksi valitsin ravintolan oman hampurilaisen, jossa oli huippuhyvä pihvi. Sen verran iso tämä annos kuitenkin oli, että hetki piti hengähtää ennen kuin viitsi edes ajatella jälkiruokapöytään siirtymistä.

Jälkiruokapöydästä löytyi erilaisia keksejä, leivonnaisia ja kakkuja. Myös leipäpöytä oli jostain syystä jemmattu tänne ja harmittelin hieman, kun tässä vaiheessa ei enää leipää tehnyt mieli vaikka ravintolan oma ruisleipä kuulemma olikin huippuhyvää.

Loppupeleissä Koon brunssi oli varsin jees. Hieman hiljaista siellä oli, se tosin saattoi johtua myös kellonajasta (meillä oli varaus yhdeltä) mutta eipähän tarvinnut pahemmin odotella. Plussaa hyvästä pääruoasta, miinusta leipien jemmaamisesta ja turhan isosta annoksesta.

Lehtovaara

Lehtovaaran sunnuntaibrunssilla on pitkät perinteet. Vuonna 1916 perustettu ravintola muutti vuonna 1940 Viipurista Helsinkiin ja on siitä lähtien ollut samalla paikalla Mechelininkadun varrella. Hieman syrjässähän ravintola on näin ydinkeskustasta ajatellen, mutta se ei näyttänyt asikasmääriin vaikuttavan. Meillä oli pöytävaraus klo 15 ja silloin ravintola oli noin puolillaan. Myös Lehtovaaran brunssilla on alkuruokapöytä, tilattava pääruoka sekä jälkiruokapöytä, hintaa brunssille kertyy 39 euroa.

Alkuruokapöydässä oli jos jonkinlaista kalaa silleistä loheen ja mätiin sekä erilaisia lihaleikkeitä sun muita. Kaikki oli hyvää. Siippa sai erikoistilauksesta vielä ylimääräisen annoksen mätiä, sillä buffet-pöydässä sitä oli vain valmiina smetana-seoksena. Kyllä kelpasi. Pääruoaksi otin itse loimunieriää suppilovahveroilla, muut oppivat ankanrintaa ja ohrattoa. Kaikki oli hyvää, nieriä lempeän makuista ja kastike mukavan syksyinen. Annos oli lisäksi sopivan kokoinen, eli sen jälkeen jaksoi vielä ajatella jälkiruokapöytää.

Jälkiruokapöytä olikin melkoisen muhkea. Tarjolla oli kolmea erilaista kakkua, crème brûléeta, jonkinlaista mokkavanukasta sekä keksejä. Erityisesti crème brûlée oli aivan loistavaa, samoin porkkanakakku. Vatsa tuli sopivan täyteen ja fiilis oli mainio.

Vertailu

Tässä brunssikisassa Lehtovaara vie voiton, vaikka molemmilla paikoilla oli ehdottomasti omat hyvät puolensa. Lehtovaaran miljöö, ruoka ja hinta-laatusuhde kohtasivat muodostaen mainion kokonaisuuden. Klaus K:ssa ruoka oli hyvää, mutta brunssin esillepanoon voisi panostaa ja tuoda ne leivät sieltä piilosta esille. Kasvissyöjille eivät nämä brunssit kuitenkaan sovi. Molemmissa taisi kyllä olla pääruokiin kasvisvaihtoehto, mutta alkuruokapöytien antimet jäävät laihoiksi jos merenelävien syöminen ei ole mahdollisuus. Molemmat kuitenkin käymisen arvoisia!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Maanantain pelastus

Piti kuulkaa kirjoittaa tänään jopa jotain järkevää, mutta totean vain lyhyesti:

Siippa teki maailman parasta chili con carnea. Melkein nuolin kattilan. Onneksi sitä on vielä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Geokätköily-retkikunta #3


Hyvät naiset ja herrat, homma on lähtenyt aivan lapasesta.

Löydettyjä kätköjä on 52. Mies antoi minulle joululahjaksi ihanan hienon gps-laitteen, tuollaisen yläkuvassa näkyvän keltaisen Garminin. Sillä näkyy hienosti koordinaatit ja saa tallennettua valmiita geokätkö-listoja ja vaikka mitä.

Joululomalla kävimme kolmella pitemmällä geokätköilyreissulla. Yksi niistä suuntautui Malmin lentokentän ympäri, yksi Otaniemeen ja yksi Puistolaan. Malmin lentokenttäreissulla kävelimme yli 10 kilometriä, löysimme kuusi kätköä, ihmettelimme leutoa säätä ja söimme eväänä olleita kinkkuleipiä. Pölykin viihtyi, etenkin kun päällä oli uusi talvitakki niin ei tarvinnut palella.

Otaniemen reissulla tihkutti sadetta, kaksi kätköä aiotuista jäi löytämättä ja eväätkin unohtuivat (paitsi koiralta) mutta oli silti kivaa. Muutama kätkö löytyi jo ihan rutiinimeiningillä, mutta sen lisäksi muun muassa suoritettiin epäilyttäviä toimenpiteitä parkkipaikalla ja naurettiin kun pitkään etsitty purkki löytyikin ihan yhtäkkiä.

Puistolan reissu oli ehkä eniten tyhjäpäisin. Ensimmäisellä kätköllä T kiipesi puuhun, koska minähän en mihinkään puihin kiipeile, ehei. Välissä muutama tavallinen, sitten noin 6 metrin korkeudessa puussa oleva kätkö. Alas se tuli oikein mukavasti, ei kiivetty, mutta takaisinlaitossa meni reippaasti yli puoli tuntia kun hivutettiin, tai kun T hivutti, purkkia takaisin kuusimetriselle puunrangalla. Kotiin päästyämme saimme vielä mielenhäiriön, jätimme Pölyn kotiin ja kävimme Siltamäestä hakemassa vielä yhden. Siellä minä kiipesin puuhun, kolmesti, koska ensi menin väärään puuhun. Minä, joka ei ole kiivennyt puuhun varmaan 15 vuoteen. Oho.

Lisäksi lähdimme yhtenä iltana ihan vaan nopeesti hakemaan Latokartanosta kätkösarjaa. Päädyimme hamuilemaan metsäisillä kallioilla ja niiden lähellä melkein neljä tuntia, mutta oli kuulkaa hienot maisemat. Viikonloppuna puolestaan "pikku iltakätköilyt" ystävien kanssa muuttui kolmen tunnin samoiluksi Vantaan puolella. Olipa kivaa olla porukalla haahuilemassa!

Että tällaista. Kivaa on, hirmuisen kivaa, ja on tullut ulkoiltua paljon. Toivottavasti jaksetaan tätä jatkaa. Hyvät ovat ainakin ennusteet, pari kaveria on osoittanut kiinnostusta lähteä reissuille mukaan ja löytyipä tuttavapiiristä yksi entinen kätköilijäkin joka haluaisi palata lajin pariin. Mitä enemmän, sitä kivempaa. Nauttikaa ulkoilusta ja uudesta vuodesta!