Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Peli on menetetty

Vannoin ja vakuutin, että meille ei sitten niitä vinkuleluja tule. Ensimmäinen askel väärään suuntaan otettiin, kun taloon huolittiin röhkipossu. Sen olemassaoloon kuitenkin tottui vähitellen ja koska Pöly ei ole äärimmäisen ahkera vinguttelija vaan pikemminkin kanniskelija sai possu jäädä.

Sitten taloon tuli Pupu. Ja tämä oli nyt sitten aivan silkka vahinko, suorastaan Troijan hevonen. Shoppailin nettikaupasta suonipihtejä ja samalla huomasin kaikenlaisen muun tavaran olevan alennuksessa. Runsaudensarvesta iski silmään suloisista suloisin pupu vetonarulla, tarjouksessa. Tuollainen Pölylle, heti!


Pupu tuli postissa ja lahjoitettiin uudelle omistajalleen, joka oli riemuissaan. Kaveri vietiin heti tuolin alle, jossa sitä järsittiin.

squeek

Sieltä se tuli. Vinkuna. Pupusta. Kirosin vähän. Sitten katsoin koiraa, joka näytti todella onnelliselta.

Ja niin meillä nyt sitten on vinkulelu. Olen selvästi valiokasvattaja.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Terveisiä sokerihumalan takaa

Vietin syntymäpäiviäni. Totesin, että yhdet isot juhlat syksylle riittävät joten juhlin kotona siipan ja koiran kanssa. Hyvä niin. Aamulla käteen lykättiin Stephen Fryta ja lahjakorttia, keittiössä odotti runsaudensarvi.


Kaikki macaronsit olivat muuten minulle, uskokaa tai älkää. Äsken kävimme vielä Kakkugallerian kakkubuffetissa, sain syötyä kuusi palaa ja sitten totesin että en syö kakkua enää vähään aikaan. Todennäköisesti rikon lupauksen jo ensi viikolla, mutta käyköön niin. Mutta oli hyvä ja leppoisa syntymäpäivä, tällaisia lisää, kiitos.

torstai 24. lokakuuta 2013

Puolivuotiskatsaus: Pöly


Nelijalkaisemme täyttää tänään puoli vuotta ja juhli sitä railakkaasti riehumalla huoneessaan ja purkamalla sohvaa ollessamme töissä. Onneksi sohva on hänen omansa, niin sanotusti. Riehumista jatkettiin ystävä E:n tullessa kylään, hänen kanssaan sai juosta pihalla sydämensä kylliksi ja lahjaksi saatiin vielä lihatikku.

Tähän mennessä Pöly osaa jo hienosti odottaa ruokaa, istua ja antaa tassun, soittaa jazzsointuja koskettimistolla, kiivetä turvaportin yli sekä painaa enteriä. Nuori mies rakastaa pehmolelujen riepottelua muttei revi niitä, pitää leopardikuvioisesta huivista, leikkii mielellään palloilla ja vetää vetoleluja mieluummin narusta kuin pallo-osasta. Pureskeltavaksi kelpaavat myös halkokorista löytyvät puupalat. Puruvoimaa harjoitellaan jatkuvasti, onneksi pääasiallisesti sallittaviin kohteisiin.

Seuraavaksi olisi tarkoitus tarkentaa hihnakäyttäytymistä (suurimman osan ajasta se onneksi onnistuu, päivästä riippuen) ja opetella menemään maahan. Alkuvuodesta suuntaamme toivottavasti agilitytreeneihin.

Luonteeltaan Pöly on seurallinen ja utelias, mutta myös tyyni tarkkailija. Aiemmin hieman varautuneesti uusiin leikkikavereihin suhtautuvasta nuorukaisesta on tullut leikkisä ja jopa hieman päällepäsmäröivä tyyppi. Käytöstavat kuitenkin löytyvät, viimeistään silloin kun toinen niistä vähän muistuttaa.

Täytyy sanoa, että tämä lammasterrieri on kömpinyt sydämiin todella nopeasti ja muodostunut välittömästi osaksi perhettä. Odotan kiinnostuksella, millainen yhteinen taipaleemme tulee olemaan. Onnea Pöly!

maanantai 21. lokakuuta 2013

He does not know that we know that he knows

"Moimoimoimoimoi! Tosi kiva kun tulitte kotiin!"
"Juu siis ihan koko päivän oon tässä sohvalla ollut ja ikkunasta katsellut."
"Ai miten niin kaatunut tuoli keittiössä? No en minä ainakaan, hiiriä varmaan tai puhallin puhaltanut liian kovaa. En myöskään tiedä siitä pahvisilpusta mitään. Mut moimoimoimoi tosi kiva että ootte taas täällä!"
"Jaa suklaata syöny vai? No en minä nyt ainakaan? Niin niitä yläkerrassa olleita, en toki. Siis en ainakaan niitä tuliaisiksi tuotuja mozartinkuulia. Ne oli ne hiiret. Ja itse asiassa se tuolikin kaatui kun jahtasin niitä. Tai siis en kyllä oo ollut keittiössä päinkään."

***

Kyllä, hyvät naiset ja herrat. Niin iloinen kuin olenkin, että armas nelijalkaisemme on perinyt isältään fiksuusgeenejä niin kyllä tämä turvaporttien yli kiipeäminen käy jo vähän naurettavaksi. Töissäoloaikana oli siis kavuttu kahden portin yli ja sitten vielä takaisin. Nyt odotamme kiinnostuksella, tuovatko kuulat ja hiusnaamionäyte muassaan jänniä ruoansulatusreaktioita.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ainekirjoitushaaste III: Mitä tänään syötäisiin?

Ainekirjoitushaasteen otsikkovuoro napsahti tällä kertaa Tuulista-blogiin, jossa päädyttiin kivaan aiheeseen ja antamaan otsikoksi

Mitä tänään syötäisiin?

Muutamaa viikkoa sitten olimme ystävämme häissä ja keskustelimme pöydässä ruoanlaitosta. Kolmesta ystäväpariskunnasta kaikissa, myös meillä, mies oli se, joka laittaa suurimman osan ruoasta. Meillä se selittyy sillä, että mies yksinkertaisesti pitää ruoanlaitosta enemmän. Hän jaksaa teroittaa veitset timanttipuikolla, pilkkoa sipulit juuri niin pieneksi kuin minä toivon, valmistaa täydellisen risoton ja tehdä ihan mahtavaa pitsaa.

Mies kertoo usein juttua tuttavastaan, joka taivasteli että miksi ruoan tarvitsee aina olla hyvää, mitä vikaa on makaronilaatikossa? Eihän siinä laatikossa mitään vikaa ole, tietenkään, mutta muuten lausahdus on hassu. Miksi ihmeessä sitä söisi ehdoin tahdoin pahaa ruokaa, jos hyvää saa tehtyä aivan samalla vaivalla?

Helppoa ja hyvää: paahdetut punajuuret.

Meillä kotona erittäin hyvästä ruoasta käytetään määritelmää niin hyvää että naurattaa. Tällaista ruokaa tulee vastaan aina silloin tällöin, kotona rai ravintolassa, ja sitä syödessä hymy väistämättäkin nousee korviin. Ruoan syömisestä olisi hyvä nauttia ja muistaa arvostaa sitä, että ruoka ei joka paikassa ole itsestäänselvyys.

Töissä joudun usein syömään lounaani alle 15 minuutissa. Kouluruokalamme ruoka on oikein mainiota ja monipuolista, mutta nautinnoksi ei ruokailua voi kutsua kun jatkuvasti saa olla tapittamassa kelloa että ehdinkö syödä vielä leivän ennen välituntivalvontaa. Huono tapa on tarttunut kotiinkin. Vaikka aikaa syömiseen olisi ruhtinaallisesti, tulee annos hotkittua kerralla alas. Se on harmillista.

Itse nautin eniten ruoasta, joka maistuu raaka-aineiltaan. Siis sellaisesta, että pääraaka-aine on vielä tunnistettavissa makumaailmasta eikä sitä ole peitetty kaiken maailman mausteilla ja kastikkeilla. Yksinkertainen, perusmakuihin nojaava ruoka saa minulta usein eniten kiitoksia. Ruokailutilanteesta tekee mukavamman myös se, että se syödään yhdessä ystävän, siipan, kavereiden, perheen kanssa. Yksin syöty hyvä ateria saattaa jopa jäädä harmittamaan: saisinpa jakaa tämän jonkun kanssa.

Kuppi kahvia hyvän ruoan jälkeen.

Hyviin ruokahetkiin Helsingissä suosittelen ravintoloita Kuurna, Ateljé Finne, Flada 13, Umeshu ja rennompaan meininkiin ravintola Säveltä. Lisäksi täällä meillä päin vaikuttaa aivan ihana sekatavaraliike Liike 51, josta saa niin luomulihaa ja -vihanneksia kuin ihania leipiä ja muitakin herkkuja. Nautitaan ruoasta, oli sitten arki tai juhla, ja muistetaan syödä hitaasti.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Talviteloilta matkalle


Aloitimme pihan talviteloille laittamisen tänään. Haravoin lehtiä pensaiden juurelle ja saksin ruusuja, jotka olivat päättäneet asettua keskelle nurmikkoa. Konnanyrtti kukkii vielä, muuten kukat alkavat olla jo talviteloilla. Syreeni teki taas paljon pienokaisia, niille pitää keksiä ensi keväänä uusi koti tai leikata ne pois.

Pöly auttoi tietysti kaikessa haukkumalla haravalle, juoksemalla lehtikasojen läpi ja järsimällä ruusunoksia. Koska kaikessa täytyy olla mukana.

Nelijalkainen perheenjäsenemme päätti myös osallistua huomenna alkavan matkan suunnitteluun ja järsi Wienin kartan keskiosan parempiin suihin. Onneksi meillä on myös toinen kartta.

En muuten varmasti tehnyt mitään!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syysloma alkoi, menin metsään


Eilen se alkoi, syysloma. Juuri oikeaan aikaan. Sekä oppilaat että opettajat alkoivat olla aivan poikki ja työnteosta ei meinannut tulla mitään. Päätin loman alkajaisiksi soveltaa erään viisaan luennoitsijan lausahdusta: jos opettaja haluaa pysyä järjissään, on toisinaan järkevämpää mennä sienimetsään kuin täydennyskoulutukseen.

Niinpä pakkasin sumuisena lauantaiaamuna autoon sienikorin, saappaat ja koiran, hain matkalta äidin ja suuntasin kohti Inkoota. Meillä on siellä salainen sienipaikka äidin kanssa, löysimme sen viime tai toissa vuonna, en muista, mutta kuitenkin.

Ja ilmeisesti aika salaisena paikka oli pysynyt, sillä pienen vaeltelun jälkeen sammalen seasta löytyi suppiksia sekä vähän kantarelleja ja mustatorvisieniä. Metsässä hiihtely teki hyvää ja hirvikärpäsiäkään ei näkynyt. Pöly pomppi ympäriinsä, muttei kuitenkaan lähtenyt kauas harhailemaan vaan pysyi nätisti jomman kumman lähettyvillä. Saaliiksi saatiin noin 10 litraa sieniä, metsässä ehdimme haahuilla noin puolitoista tuntia.


Kotimatkalla kävimme vielä kahvilla Inkoon satamassa nauttimassa syysauringosta ja marjapiirakasta. Ei hullumpi aloitus lomalle, illalla menen teatteriin. Ja kohta syön miehen tekemää suppilovahverorisottoa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ikkunaprinssi


Yritä tässä nyt lähteä rauhaisin mielin töihin, kun toinen toilailee ikkunalaudalla ja tapittaa masentuneena. 

Mutta nyt alkoi uusi jakso töissä, rennompi sellainen, ehdin viettää ikkunaprinssin kanssa aikaa. Hankin naksuttimen, sillä treenailtiin jo vähän. Pöly oppii nopeasti, fiksu.

Viikon päästä on syysloma. Lähdemme Wieniin. Stressaan matkaa jo valmiiksi jostain syystä ja toisaalta olen maailman onnellisin että meillä on yhteinen loma.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Laulun alkeita

Kävin keskiviikkona ensimmäisellä laulutunnillani ikinä. En tiedä aionko nyt pahemmin varsinaisesti laulaa missään (jätän sen ehkä miehelle), mutta huomaan että töissä ääni ei ihan kestä ja kaipailen välineitä hengitystekniikkaan ja äänenhallintaan.

Oli melkoisen jännittävää. Onneksi opettajani M on ihana ja paikalla on myös laulutuntikoira O joka ei vaikuttanut tuomitsevalta. Pöly tosin ei arvostanut kotiläksyksi saamiani harjoituksia, vaan antoi välittömän haukkupalautteen.

Jännästi sitä huomaa, että ei yhtäkkiä osaakaan hengittää. Ja että laulaa ihan eri tavalla kuin suihkussa. Ja että kielen pitäminen oikeassa kohdassa suuta on yllättävän vaikeaa.

Mutta oli kivaa. Menen ensi perjantaina uudestaan. Ehkä silloin jännittää vähemmän ja alan jopa päästä laulutraumastani.