Sivut

maanantai 23. syyskuuta 2013

Aina ei jaksa kokata itse: Dylanin brunssi


Mies on tosi fiksu. Sivulauseessa mainitsin, että olishan se kiva päästä sitä Dylanin brunssia testaamaan ja nohevana herrasmiehenä varaus toteutui heri seuraavalle sunnuntaille. Suuntasimme siis sunnuntaiaamuna Arabianrantaan kohti 11.30 kattausta.

Ensinnäkin paikkana Dylan oli todella kiva. Ahdas juu, ja välillä melkoisen meluisa mutta sellaisella puheensorinaisella tavalla ja musiikkikin kuului ajoittain. Sisustus on leppoisa ja vaikka pöytä oli keskellä salia ei tullut mitenkään ahdistunut olo.

Ruoka sitten oli oikein mainiota. Niin sanotussa salaattipöydässä oli jos jonkinlaista pöperöä. Muistan syöneeni ainakin tosi hyviä falafel-pyöryköitä, jännittävää kookospastasalaattia, lasimestarin silliä, marinoituja kasviksia, vuohenjuustosalaattia ja kaikkea muuta. Yleensä olen nipo syöjä ja asettelen ruoat omille paikoilleen lautaselle, mutta nyt totesin helpommaksi vain viskoa kaiken suloiseen sekasotkuun lautaselle. Hyvää oli.

Rahkan esteettinen kuvaaminen ei ole selvästi minun juttuni.

Leipäpöytä jäi testaamatta (mitäs söin vatruskoita esiaamiaiseksi), mutta sen sijaan piti testata rahkat ja jogurtit. Kuvasta näkyy, että pleittaus ei ole vahvin lajini, mutta sanottakoon että maustamaton jogurtti kuusenkerkkäsiirapilla ja marjoilla oli tosi hyvää. Mies väitti, että rahkan maistaminen sai Riki Sorsan Muuttohaukan soimaan päässä, itse en tätä allekirjoita.

Jälkkäripöytä oli myös oikein mainio. Olisi siinä ollut hedelmiäkin tarjolla, otin näön vuoksi yhden appelsiinin palan, mutta muuten keskityin leivonnaisten popsimiseen. Lautaselle eksyivät donitsi, suklaakuorrutettu donitsi, raparperipiiras, mustikkapiiras ja suklaakakku. Rapsupiirakka oli ehkä parasta, suklaakakku oli inasen kuivaa. Mutta näin kokonaisuutena ei huono ja palat sopivan kokoisia. Mies puolestaan söi hervottoman määrän tuulihattuja, olivat kuulemma hyviä.


Kokonaisuutena Dylanin brunssi oli oikein kiva ja hinta-laatusuhde kohdallaan (17 euroa/naama). Niin ja kahvikin oli hyvää, ei ainakaan maistunut vanhalta Juhlamokalta. Vois mennä uusiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! // Sanavahvistus valitettavasti otettu käyttöön lisääntyneen roskapostin vuoksi.