Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Au3 Kultasepät


Jotenkin sitä arvasi, että sormuksen löytäminen olisi se hankala juttu meikäläiselle. T halusi mennä yhdellä, mutta meikäläiselle piti löytää omannäköinen vihkisormus. Sen verran siippa asetti toiveita, että kolminumeroinen summa olisi ihan jees.

Kävin sitten katselemassa vaikka kuinka monessa kultasepänliikkeessä, mutta juuri mitään ei löytynyt. Tuntui, että niitä ominaisuuksia, joita sormukselta toivoin, ei ollut missään valmiissa sormuksessa. Lopulta päädyin marssimaan Au3 Kultaseppien liikkeeseen Kiseleffin taloon. Olin asioinut muissa merkeissä liikkeessä aiemminkin ja ajattelin että josko siellä sitten tärppäisi.

Sieltäkään ei sitten valmista mallia löytynyt, mutta Kulma-sormuksen ulkonäkö miellytti ja sitä lähdettiin sitten työstämään kultaseppä Jussi Louesalmen kanssa. Materiaaliksi valittiin keltakulta, pohjaa muokattiin kihlasormukseen sopivaksi ja lopulta turhamaisuuksissani sorruin myös pieniin timantteihin. Myös kaiverrutus onnistui samalla vaivalla.


Täydellinenhän siitä tuli.

Palvelu liikkeessä oli moitteetonta riippumatta siitä kenen kanssa siellä asioi ja viestintä toimi sekä sähköpostitse että tekstiviestitse. Lisäksi vielä pysyttiin miehen antamissa parametreissä. Lämpimät kiitokset Au3:n porukalle!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kosto elää

Mies meni Biltemaan hankkimaan autoon uutta etuvaloa. Samalla mukaan oli tarttunut iso läjä koirankakkapusseja (jee!) ja röhkipossu. Se ei kuulemma ole vinkulelu.

Ja ihan totta, ääni ei ole niin ärsyttävä kuin korvia riipivä viikviik.

Mutta yritä tässä nyt hyvänen aika korjata kokeita vakavalla naamalla, kun nelijalkainen perheenjäsenemme natustaa porsasta antaumuksella ja ääniraita on epätahtinen röhkinä.

Ei hyvää päivää.

torstai 26. syyskuuta 2013

Itse luodusta kiireestä

Viikonloppuna ja maanantaina kuhistiin siitä, että miten kamalaa oli että kaikki eivät päässeet katsomaan Body Worlds-näyttelyä. Siis siksi, että lippuja ei enää voitu myydä koska sisällä oli jo todennäköisesti enemmän porukkaa kuin turvallisuusrajat sallisivat. Fiktiivisissä keskusteluissa ongelman huvittavuus tiivistettiin hyvin.

Myönnetään, kävimme siellä itsekin viime viikon torstaina. Olimme tosin varautuneet jonoihin, menimme paikalle vasta iltayhdeksän maissa. Lippujonossa nökötimme ehkä vartin, kiertelimme näyttelyssä ja sitten taas vartin itse Body Worldsiin. Mutta mies tykkäsi, itsehän olin nähnyt näyttelyn jo aika monta kertaa työsyistä.

Joka tapauksessa tämä jupakka sai nyt taas kerran pohtimaan, että mistä se viime tingan viehätys tulee? Kun sitä aikaa nähdä vaikkapa BW olisi ollut se reilu 200 päivää. Sitten tunketaan paikalle viime hetkellä ja pahoitetaan mieli kun sisään ei päästykään vaikka sulkemisaikaan oli vielä hei kaksi tuntia.

Itsekin sitä syyllistyy tinkailuun kun jokin asia pitäisi tehdä. Deadline on hyvä kannustin, sanotaan. Mutta kyllä se on elo paljon mukavampaa, kun ei tarvitse tehdä kiireessä. Itse esimerkiksi tein kerrankin fiksusti ja tein "koeviikon" kokeet viikkoa aikaisemmin. Jopa tulostin ne.

Okei, sitten päätin muuttaa yhtä tehtävänantoa ja korjasin ne sitten käsin niihin tulosteisiin. Mutta ei ollut kiire. Ah.

Asetan itselleni tavoitteeksi olla vähemmän viime tingassa ja enemmän sopivasti ajoissa tänä loppuvuonna. Esimerkiksi siten, että menisin katsomaan Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyn ennen joulukuuta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Aina ei jaksa kokata itse: Dylanin brunssi


Mies on tosi fiksu. Sivulauseessa mainitsin, että olishan se kiva päästä sitä Dylanin brunssia testaamaan ja nohevana herrasmiehenä varaus toteutui heri seuraavalle sunnuntaille. Suuntasimme siis sunnuntaiaamuna Arabianrantaan kohti 11.30 kattausta.

Ensinnäkin paikkana Dylan oli todella kiva. Ahdas juu, ja välillä melkoisen meluisa mutta sellaisella puheensorinaisella tavalla ja musiikkikin kuului ajoittain. Sisustus on leppoisa ja vaikka pöytä oli keskellä salia ei tullut mitenkään ahdistunut olo.

Ruoka sitten oli oikein mainiota. Niin sanotussa salaattipöydässä oli jos jonkinlaista pöperöä. Muistan syöneeni ainakin tosi hyviä falafel-pyöryköitä, jännittävää kookospastasalaattia, lasimestarin silliä, marinoituja kasviksia, vuohenjuustosalaattia ja kaikkea muuta. Yleensä olen nipo syöjä ja asettelen ruoat omille paikoilleen lautaselle, mutta nyt totesin helpommaksi vain viskoa kaiken suloiseen sekasotkuun lautaselle. Hyvää oli.

Rahkan esteettinen kuvaaminen ei ole selvästi minun juttuni.

Leipäpöytä jäi testaamatta (mitäs söin vatruskoita esiaamiaiseksi), mutta sen sijaan piti testata rahkat ja jogurtit. Kuvasta näkyy, että pleittaus ei ole vahvin lajini, mutta sanottakoon että maustamaton jogurtti kuusenkerkkäsiirapilla ja marjoilla oli tosi hyvää. Mies väitti, että rahkan maistaminen sai Riki Sorsan Muuttohaukan soimaan päässä, itse en tätä allekirjoita.

Jälkkäripöytä oli myös oikein mainio. Olisi siinä ollut hedelmiäkin tarjolla, otin näön vuoksi yhden appelsiinin palan, mutta muuten keskityin leivonnaisten popsimiseen. Lautaselle eksyivät donitsi, suklaakuorrutettu donitsi, raparperipiiras, mustikkapiiras ja suklaakakku. Rapsupiirakka oli ehkä parasta, suklaakakku oli inasen kuivaa. Mutta näin kokonaisuutena ei huono ja palat sopivan kokoisia. Mies puolestaan söi hervottoman määrän tuulihattuja, olivat kuulemma hyviä.


Kokonaisuutena Dylanin brunssi oli oikein kiva ja hinta-laatusuhde kohdallaan (17 euroa/naama). Niin ja kahvikin oli hyvää, ei ainakaan maistunut vanhalta Juhlamokalta. Vois mennä uusiks.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ainekirjoitushaaste II: Mikä meitä yhdistää

Liinan aloittaman ainekirjoitushaasteen toinen aihe on nyt tässä. Aiheen kehitteli Leopardikuningatar.

Mikä meitä yhdistää

Istun sohvalla lauantaipäivänä. Siippa nököttää lattialla ja pelaa Xboxilla Ankronikka-pelin uusittua versiota. Koira nukkuu vieressä, vihdoin rauhoittuneena korvalääkkeen laitosta ja imuroinnista. Olohuoneessa on vaihteeksi suhteellisen siistiä, imuroin juuri. Pöydät ovat edelleen täynnä viime viikonlopun häiden roudauksesta jäänyttä tavaraa, pulloja ja kulhoja, leipäkoreja ja paahdettuja auringonkukan siemeniä.

Kun mietin, mikä meitä yhdistää, on helppo nimetä ensin yhteiskunnan kannalta kiinnostavat seikat. Meillä on yhteinen asuntolaina ja yhteinen koti. Yhteinen sukunimikin nykyään.

Oikeasti tuo edellinen ei ole kauhean kiinnostavaa, eikä siinä roikkumalla varmaan kovin hyvää yhtenäisyydentunnetta saisi aikaiseksi. Todellisuudessa meitä yhdistävät tylsästi kiinnostuksenkohteet. Kumpikin nauttii lukemisesta, supersankarielokuvista, jäätelön syömisestä sohvalla, tanssimisesta ja musikaaleista. Yhdessä tekeminen ja oleminen on kivaa. Ja osataan me tapellakin, yhdessä.

Toisaalta meitä yhdistää myös erossa olo. Kummallakin on omat juttunsa, vaikka ne välillä menevätkin päällekkäin. Toisella on musiikki ja pelit ja ruoanlaitto, minulla teatteri, blogit ja leipominen. Ja kummallakin ne omat piirit ja ystävät, että voi välillä olla poissa toisen jaloista ärsyttämästä.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hammas!

Jossainhan tästä on nyt päästävä hihkumaan, joten: Pölyltä lähti ensimmäinen hammas! Tai siis sillä tavalla että minä näin sen tapahtuvan. Suuri hetki koitti, kun taistelimme nuorukaiselle korvatippoja ja hän riuhtaisi päätään. On se hienoa.

Näin muutenkin on ollut kiva viikonloppu. Herätyskelloa ei tarvinnut laittaa ja illalla juhlittiin tädin viisikymppisiä varsin mukavissa merkeissä.

Huomenna minut on luvattu viedä Dylanin brunssille. Aion syödä kakkua. En tiedä mitä muuta siellä on, mutta paras olla kakkua. Paljon.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Frakkipalvelu Nam


Mies ehdotti, että tekisin tänne blogiin vielä tällaiset hyvän fiiliksen kiitospostaukset niille tahoille jotka auttoivat tekemään häistä mahtavat. Postaussikermän saa aloittaa Frakkipalvelu Nam.

Sieltä vuokrattiin siis siipalle puku, tarkemmin sanottuna bonjour-puku kaikkine lisukkeineen. Itse en nyt noista miesten vaatteista osaa sillai sanoa, mutta mies vaikutti tyytyväiseltä ja taisi saada sellaisen asun itselleen kuin hakikin.

Palvelu paikassa pelasi ainakin oikein mainiosti, itse olin mukana sovituksessa. Kovasti siellä minua yritettiin myös saada vaikuttamaan siipan asuvalintoihin, mutta totesin älähtäväni vain jos valituksi osuu jotain ihan kauheaa. Ei osunut, komia tuli.

Että kannaattapi mennä Mannerheimintielle, jos kaipaa kaksilahkeista pukuvuokrausta. Kiva henkilökunta, hienot kuteet tulivat pukuohjeiden kera ja mies sai onnekseen myös taskukellon lainaan.

ps. Postausta ei ole sponsoroitu millään tavalla Namin toimesta.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vaimo vaan makaa sohvalla

Piti kirjoittaa kauheasti kaikkea häistä (en tiiä kiinnostaako ketään, mutta itse aattelin fiilistellä vielä!) mutta sitten iski tämä flunssa. Ei kyllä mikään yllätys, sen verran hullunmyllyä olleet viimeiset kolme viikkoa että eihän tämä tainnut olla edes vältettävissä.

Mutta mikäs siinä. Häät olivat ihan parhaat. Ja sainpahan pehmeän laskun arkeen, kun sain viettää maanantain koiran kanssa sohvalla. Päätin lepuuttaa aivoja kaivamalla jotain netflixistä ja päädyin tapittamaan neljä jaksoa Gossip Girliä. Enpä ollut ennen katsonut, vaikutti ihan hyvältä aivot narikkaan -viihteeltä ja flixi tarjoaa sitä 87 jaksoa. Kelepaa.

Huomenna menen töihin ja yritän saada jotain tolkkua asioihin, koeviikko painaa päälle ja syksykin tuli. Mutta ei se mitään, syksy on kiva ja minulla on uusi, kauan haaveiltu parkatakki.

torstai 12. syyskuuta 2013

Maan pinnalle

Sukkuloin marketissa kärryjen kanssa. Leivinpaperi, hunaja, kas biojätepusseja tarjouksessa. Apteekista kumihanskoja. Mies muistaa, että jotain pitäisi ehkä syödä myös tänään. Kotipihaan ajaessamme muistan: mozzarellapallot jäivät kauppaan. Ja laktoositon voi.

Sitten menen sisään. Koira istuu nolona lattialla. Sohvan päällä on kakkaa. Eikä vain sohvan, myös tyynyn ja viltin.

Palaan maan pinnalle. Kyl tää taas tästä. Kauppakin on vielä tunnin auki jos niikseen.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Rahat vai kolmipyörä?

Sarjakuvapätkä Carl Barksin piirtämä, tietenkin.

Vähän sellainen olo nyt, että lähden kohta ajamaan kolmipyörällä ilman päätä. Käytiin tukussa, ostettiin hirveästi ruokaa. En ole koskaan ostanut 80 kananmunaa kerralla, viime viikolla tosin hankin 40 ja käytin ne kaikki.

En oleta meneväni enää toista kertaa naimisiin, mutta jos alan puhua uudelleen jotain ruoan laittamisesta liki 90 hengelle saa minut laittaa kolmipyörän selkään ja passittaa ajamaan vaikka Uuteen-Seelantiin.

Onneksi tosin on ihan supertyyppejä, jotka auttavat. Mutta huhhuh, saa nähdä mitä kaikkea nyt sitten unohti.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Yes sir, alkaa polttaa

Kaksi viikkoa vielä, sitten on naimiaiset ja pääsee vihdoin käyttämään ihanaa pukua. Ja on tuo mieskin aika ihana.

Lauantaina oli polttavat polttarit. Ihania naisia, skumppaa, dance hall reggaeta, kolikoiden heittelyä, suunnistusta ja päällä hieno paljettipaita UFFista. Niin ja sushia ja morsiussauna. Suosittelen suola- ja jauhopesua kaikille, ei sarkasmia tässä lauseessa. Ja kananmunakin taisi tehdä hyvää hiuksille (vaikka taisin löytää sitä vielä tänään hiuksistani).

Että jos joku teistä ihanista tän lukee niin oli muuten maailman parhaat polttarit, kiitti. <3

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Mikä minusta tulee isona

Pudonneiden omenien Liina heitti tämmöisen ainekirjoitushaasteen. Aiheena on

Mikä minusta tulee isona

Aivan ensimmäiseksi mietin, mitä se iso tarkoittaa. Joskus päiväkoti-ikäisenä iso tuntui olevan isän ja äidin ikä, aikuinen, siinä välissä ei tuntunut olevan mitään. Jossain vaiheessa iso saattoi tarkoittaa sitä, että on riittävän iso menemään kouluun. Tai yliopistoon. Tai töihin.

Tällä hetkellä olen jo käynyt koulussa ja yliopistossa, nyt olen töissä. Tämänhetkisessä isoudessani minusta on tullut opettaja. Se tuntuu pääosin mukavalta. Joskus työpäivien aika tekisi mieli lyödä päätä seinään ja heittää oppikirjat viidennen kerroksen ikkunasta ulos. Toisella puolella vaakakuppia ovat ne hetket, kun oppilaat tekevät itse jonkin havainnon, ihmettelevät ilmiöitä ja aloittavat keskustelun. Se on aivan uskomaton tunne ja yhdellä sellaisella hetkellä jaksaa yhden viikon. Ainakin. Tarvittaessa pitempään.

Väistämättä sitä kuitenkin miettii, mikä minusta seuraavaksi tulee isona. Olisikohan kivaa olla oppikirjailija? Lukea itselleen vielä yksi opetettava aina? Kuten vaikka terveystieto. Tai kotitalous, hui. Vai tuleeko minusta kenties jotain aivan muuta kuin opettaja? Tällä hetkellä kansankynttilän viitta harteilla tuntuu kyllä harvinaisen mukavalta, enkä tiedä haluanko siitä koskaan kokonaan luopuakaan.

Parin viikon päästä tulee vastaan myös yksi toinen isousetappi, siis vaimous. Minusta on itse asiassa aika kiva ajatella, että minusta tulee isona myös vaimo. Ei mitenkään sellaisena hellanyrkki-versiona toki, mutta kuitenkin. Tähän liittyy se, että voisi olla aika jännää jos minä olisin isona äiti. Mutta siitä en osaa sen enempää sanoa, ajatus tuntuu ei nyt vieraalta mutta tuntemattomalta.

Että tämänhetkisessä isoudessani olen nyt sitten opettaja-melkein vaimo. Ja sitten tosi isona haluan olla vanha ja ryppyinen, elämästä vielä nauttiva, kiikkustuolissa kököttävä, käsi kädessä kulkeva mummeli.