Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pitkän matkan aidat


Toissa talvena osa piha-aidastamme sortui lumivyöryn alle. Emme ehtineet silloin tehdä asialle mitään ja  projektia siirrettiin (ja toisinaan unohdettiin), mutta nyt oli pakko tarttua härkää sarvista. Koiramme nimittäin muuttaa meille alle kahden viikon päästä ja pakoreitit olisi tilkittävä.

Avuksi saapuivat appivanhemmat, jotka tehokkaasti mittailivat rakennustarpeiden määrän ja muutamaa viikkoa myöhemmin pääsimme hommiin. Ennen juhannusta valettiin tolpat maahan, sitten odoteltiin betonin kuivumista ja lopulta tällä viikolla päästiin itse aidanrakennushommiin.

Itse osallistuin pääasiassa puun petsaukseen, osallistumisen aste on nähtävissä jaloista jotka näyttävät lähinnä homeisilta. Appiukko laittoi T:n kanssa puolet aidasta kasaan ja tänään aamulla ruuvasimme loput laudat paikalleen. Minäkin laitoin urheasti pari ruuvia, mutta totesin nopeasti että minusta on enemmän hyötyä apulaudan pitelemisessä.


Lopputuloksesta tuli oikein nätti (kuvassa tosin vasta puolivalmis), nyt kelpaa pikku-Pölyn kirmailla pihalla.


Eilen kävimme myös ajelemassa taas Jyväskylässä katsomassa pikkumiestä. Tyypistä on tullut jo ihan koiran näköinen ja kokoakin hän oli kasvanut. Myös persoona on selvästi kehittynyt ja odotan kiinnostuksella millainen nuorukainen meille lopulta muuttaa.

 Pöly, nyt jo 9 viikkoa vanha. Parin viikon päästä jyväskyläläisestä tulee stadin kundi.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kotilo vai etana?

Moni on varmaan sitä mieltä, että nilviäinen kuin nilviäinen (Mollusca). Itse suhtaudun kuitenkin puutarhaani terrorisoiviin kotiloihin (Gastropoda) sen verran suurella intohimolla, että aion hieman jäpättää. Moni nimittäin kutsuu kotiloita usein hieman virheellisesti etanoiksi ja aion tässä nyt selvittää miksi se on luonnontieteellisesti väärin.

Yliopistolta peräisin oleva Eläintuntemus-kurssin kurssimoniste aloittaa kotiloiden määrittelyn seuraavasti: Useimmilla lajeilla on kierteinen kalkkikuori. Siis useimmilla. Teksti jatkuu: Etanoilla se on surkastunut kynsimäiseksi kalkkilevyksi tai massaksi ihon alle ruumiin etuosaan, kilpeen. Edellinen tiivistää asian hyvin. Etanat kyllä kuuluvat kotiloihin, mutta kierteisellä kuorella varustetut tyypit eivät ole etanoita. Puutarhoissa asuvat tyypit kuuluvat kaikki myös samaan lahkoon, maakeuhkokotiloihin (Stylommatophora).

Lehtokotilo matkalla salaattiapajille.

Yleisimmät puutarhasta löytyvät tarhakotiloiden (Helicidae) heimoon kuuluvat tyypit ovat lehtokotilo (Arianta arbustorum) ja valkohuulitarhakotilo (Cepea hortensis). Lehtokotilon, joka on ollut tänä vuonna todella runsaslukuinen, tunnistaa ruskeankirjavasta maastopukuvärityksestä ja mahdollisesta tummanruskeasta juovasta viimeisessä kierteessä. Valkohuulitarhakotilolla puolestaan on ruskeita juovia vaalealla tai kellertävällä pohjalla. Meidän puutarhastamme löytyy näitä molempia. Onnellisiksi voivat itsensä laskea he, joiden pihalta löytyy herkkunakin pidettävää viinimäkikotiloa (Helix pomata).

Etana ruokailee kurpitsanlehdellä.

Puutarhassa mönkivät etanat puolestaan kuuluvat siruetanoiden (Arionidae) heimoon. Meidän pihaltamme löytyy ihanaista espanjansiruetanaa (Arion lusitanicus), joka on kunnostautunut erityisesti kurpitsoiden lehtien syömisessä. Espanjansiruetanan erottaa leppoisammasta kaveristaan metsäetanasta (Arion subfuscus) siitä, että espanjanserkun vatsapuolelta löytyvä jalkasauma on kirkkaan oranssi ja selkä usein hyvin tumma. Metsäetana on puolestaan ruumiltaan oranssinkeltaiseen tai vaaleanruskeaan vivahtava ja alapuoleltaan vaalea.

Loppukaneettina: kaikki etanat ovat kotiloita, mutta kaikki kotilot eivät ole etanoita. Tämän voisivat myös ristikontekijät ottaa opikseen, ärsyttää kirjoittaa ruutuihin sanaa etana kun kuvassa selvästi mönkii kuorellinen kotilo. Kiitos.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Perennojen parissa

Köynnöskrasseja lukuunottamatta en ole istuttanut pihalle ainuttakaan kukkivaa kasvia tänä vuonna. Kesäkurpitsat tohottavat jo varsin suurina, koristekurpitsat miettivät kasvaako vai eikö ja tomaatti teki ainakin kukkia. Onneksi pihamaalla on paljon äidin sinne istuttamia perennoja, joita olen yrittänyt opetella tunnistamaan. Tässä pieni kiertomatka meidän perennoihimme.

Jättilaukka (Allium gigantenum) ehti jo kukkia.

Rohtoraunioyrtti (Symphutum officinale) ei ilokseni kelpaa kotiloille.

Keisarinkruunuksikin kutsuttu ruskolilja (Lilium bulbiferum) on ehdottomasti yksi suosikeistani.

Siperiankurjenmiekka (Iris sibirica) kukkii nyt kollegansa keltakurjenmiekan (Iris pseudacorus) kanssa.

Tarha-alpi (Lysimachia punctata) on mielestäni viehättävän vaatimaton.

Ensimmäinen varjoliljoista (Lilium martagon) on aloittanut kukkimisen.

Vuorikaunokki (Centaurea montana) houkutti paikalle pörisijän.

Tässä taisi tulla tosi asiassa esiteltyä vain murto-osa, sillä esimerkiksi myös kirjopikarililja lopetti jo kukkimisen ja myös kukattomia vaihtoehtoja löytyy useampaa sorttia. Kasvien nimien opettelu on ollut hauskaa ja uusien tulokkaiden ilmestyminen aina mukavaa. Ehkä ensi kesänä osaan näistä osan jo ilman lunttaamista.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Niittohommia ja letunsyöntikilpailuja


Ensimmäisen kesätyöviikon jälkeen oli hyvä suunnata pikareissulle mökille. Kesäkodissa oli kaikki niin kuin pitikin. Yläkerran makuuhuoneen ikkunassa on pitsiverhot, vesi haetaan kaivosta, sauna lämpiää ja pappa on laittanut kalaa. Lokki on tehnyt taas pesän rantakivelle, kolme munaa.

Lauantaina yritettiin vähän työskennellä eli niitettiin ainakin pieni osa niittyä matalaksi jotta marjapensaat löytyisivät pöheikön suojista. Tekniikka oli vähän hakusessa ja selkä muistutti olemassaolostaan seuraavana päivänä, mutta onpa nyt kokeiltu viikatteen käyttöäkin. Niittohommien jälkeen meidät käskettiin soutamaan.

Airot tauolle, huivi on huonosti!

Lisäksi kaivelin vintin kätköjen vanhoja rojuja. Pelastin kaupunkiin mm. veljen Prätkähiiret, meinasin putsata ja laittaa talteen. Pihakuusen alta löytyivät myös vanhat rakkaat ratsut ja Peikkometsän polun varrella huhuili pöllöjä.




Lettuja syötiin kilpaa lauantaina. Kilpailu päättyi tasapeliin, 20 1/2 lettua per naama. Siinä vaiheessa lätyt loppuivat kesken, joten ensi kerralla tehdään enemmän lettuja. 

Mukavaa viikkoa!