Sivut

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ei mitään uutta Koillis-Helsingistä

Täällä ei tapahdu juuri mitään. Tai no, ovi meni rikki ja sitä piti korjata, keittiöön suunnitellaan uusia säilytysratkaisuja ja siivosin vähän ulkoeteistä, etsin kirppiskamoja Muuten eletään vähän kuin pellossa, koska työpäivien jälkeen tekee vain mieli rojahtaa sohvalle ja katsoa lisää Buffyn toista kautta.

Teen lupauksen: en enää ota päällekkäisiä töitä. Tai en ainakaan näin paljon. Parin viikon päästä ekstrakurssit ovat onneksi pulkassa ja siinä vaiheessa tietänen myös ainakin suurinpiirtein mitä teen ensi syksynä.

Tällainen liiallinen työskentely saattaa johtaa esimerkiksi siihen, että oppituntien huolellisen suunnittelun sijaan päätyy paistamaan brownieseja Eeva Kolun reseptillä (Trendi 2/13) ja suklaantuoksun täyttäessä keittiön antaa itselleen anteeksi, että ei nyt tehnyt tänään sen ihmeempiä.

Ja on sitä oikeastaan tässä elämässä juuri nyt paljon hyvääkin. Esimerkiksi

pääsiäismyyjäisistä hankitut tomaatintaimet ovat edelleen hengissä,

tekeillä oleva villapaita on melkein valmis, hihat jo puolivälissä,

työhuoneessa majailevat yrtit heräsivät kuolleista

ja reikäisten vanhojen punaisten Haiden tilalle tulivat uudet kirkkaankeltaiset.

Lisäksi sepelkyyhkyt ovat palanneet huhuilemaan pihapiiriin, joku kajahtanut tipu lauloi rakkauslauluja tuuletuskanavamme vieressä viideltä aamulla, palokärki hakkaa katulamppujen tolppia ja lumi alkaa sulaa. Vähitellen, mutta kuitenkin.

Että josko tää taas tästä. Minä syön nyt brownieita.