Sivut

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tiistaiaamun katastrofi


Pienet ongelmat ovat joskus niitä suurimpia. Tämä aamu meinasi jo mennä ihan hassuksi, kun katastrofi iski jo ennen aamiaista: suodatinpussit olivat loppu. Siis vastahan niitä oli? Ihan varmasti oli. Missä ne ovat? Lomapäivän aamuna ehtikin sitten kaivella kaappeja varmaan puoli tuntia ennen luovuttamista. Ei niitä ole.

Joten taitellaan talouspaperista pussi ja keitetään kahvit. Toimi riittävästi, vaikka ei se kahvi ihan niin hyvää ollut.

Sitten tajuaa, että ihan hyvinhän tässä elämässä menee jos se suodatinpussien loppuminen oli nyt se katastrofi. Menen hakemaan kaupasta uusia, ison paketin. 

Perjantaina maalaan yhden huoneen. Ja aion saada miehen ripustamaan yhden taulun ja asentamaan vihdoin tuon roskistelineen.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Millaista oli teettää hääpuku netin kautta?

Aloin noin vuosi sitten etsiskellä paikkaa, josta hankkia itselleni hääpuku ensi syyskuun häitä varten. Budjetti oli rajallinen, mutta ainoastaan yksi ajatus mahtui päähän: minä haluan samanlaisen tai ainakin samantyyppisen mekon, joka Audrey Hepburnilla on siinä Funny Facen yhdessä kohtauksessa. Piste. (ja minä muuten keksin tämän idean ennen kuin Gleen Rachelilla oli samantyyppinen..)

Kuva: Paramount Pictures

Ulkomaisilta sivuilta löytyi useampiakin mahdollisuuksia tilata, mutta merten takaa tilaaminen jännitti liikaa. Mitä jos mekko onkin ihan hirveä tai ei tule ja kukaan ei vastaa yhteydenottoihin? Sitten löysin suomalaisen Uniikkipuku-yrityksen. Kahlasin internettiä pitkin ja poikin yrittäen löytää palvelusta arvioita, lähes turhaan. Otin kuitenkin riskin, tilasin ja päätin nyt kirjoittaa omasta kokemuksestani, jos joku muu miettii myös sieltä tilaamista.

Uniikkipuvun idea on yksinkertainen: Palveluun lähetetään kuvia tai piirroksia halutusta mekosta ja pyydetään tarjouspyyntö. Jos pyynnön hyväksyy, ottaa tilaaja itse mitat, määrittelee toimitusaikataulun ja sitten vain odotetaan, että mekko saapuu postilla.

Tuumasta toimeen. Saamani tarjouspyyntö oli minulle sopivan hintainen ja palvelu ystävällistä, joten otimme kaason kanssa mitat ja laitoin sormet ristiin. Tilausprosessin aikana luottamus firmaan kasvoi: minuun oltiin useamman kerran yhteydessä mittojen oikeellisuudesta ja varmistettiin esimerkiksi, että puvun väri on varmasti oikea.

Mittojen ottaminen oli varmaan homman haasteellisin puoli. Nyt sivustolta löytyi kuva, jossa näytetään hyvin mistä kohtaa tarkalleen mitat pitäisi ottaa. Itse en silloin kuvaa löytänyt tai sitä ei vielä ollut, mutta onnistui se kirjallistenkin ohjeiden avulla suurinpiirtein oikein. Verkkosivut ovat muutenkin ehkä hieman, hm, alkeelliset, mutta esimerkiksi tilauslomakkeen täyttö ja tarjospyynnön jättö onnistuivat kyllä hyvin.

Mekko saapui tilausaikataulun puitteissa tammikuussa ja viime viikolla pääsin vihdoin sovittamaan sitä kunnolla. Puku on juuri sellainen kuin pitikin ja mitat pitävät kutinsa. Oman mekkoni malli tosin on melko yksinkertainen: siinä ei ole kirjailuja, mutta esimerkiksi selän nyöritys oli tehty hyvin. Saumat on ommeltu siististi ja muutenkin puku on napakka ja kaunis. Uskallan siis suositella Uniikkipukua myös muille siitä kiinnostuneille.

Tämä juttu ei ole maksettu mainos, vaan kirjoitin sen jotta joku muukin yrityksestä kiinnostunut saisi kuulla siitä kokemuksia.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Talvista elämää

Talitintit ruokailemassa.

Alkuvuodesta ei kotona ole tapahtunut mitään järin poikkeuksellista. Energiasyöppöinä toimivat tällä hetkellä hyvin työt niin ihan oikealla työmaallakin kuin sitten ne lumiset sellaiset. Tuota lunta on nimittäin pal-jon ja lisää tulee koko ajan. Suurin piirtein olemme onnistuneet pitämään väylät vapaina, mutta välillä laiskuus (sekä flunssa) on iskenyt ja ainoastaan tie portilta kotiovelle on aurattu.

Pihan liukkauteen löysimme muuten mainion ratkaisun. Bauhausista tarttui mukaan EcoTraction nimistä tavaraa, joka vähentää lumen liukkautta imemällä itseensä kosteutta ja tekemällä pinnasta näin epätasaisen. Hyvin toimii ja kaiken lisäksi rakeiden pitäisi vielä olla ekologisia eli toimia lähinnä luonnollisina ravinteina sitten lumien sulettua. Jos asia tosiaan on näin, on tämä kuluttaja tyytyväinen.

Hauskinta tässä talvessa on kyllä ollut tuon lintulaudan tuijottelu. Pihapiirin linnut ovat ottaneet ruokinta-automaatin omakseen ja lippunaru on pitänyt myös oravat kaukana. Tali- ja sinitiaisten lisäksi pihalla on näkynyt punatulkkuja, keltavarpusia (tai -sirkkuja, en ole ihan varma) ja muutamia muita. Tässä taas saa itselleen hyvän muistutuksen siitä, että lintujen tunnistustaitoa olisi kiva pitää yllä (ja olohuoneeseen pitäisi kuulua kiikarit vakiovarusteena).

Viikon päästä olisi tarkoitus vihdoin ja viimein maalata alakerran tuleva vierashuone. Onneksi maalattavia seiniä on vain kolme (yhteen saa jäädä siinä oleva violetti, en edes halua tietää kuinka monta valkoista kerrosta sen peittämiseen tarvittaisiin) eikä huonekaan ole suuren suuri joten urakan pitäisi olla ihan sopiva. Sitten pääsisi vihdoin sijoittamaan tavaroita myös sinne ja laatikkopinot vähenisivät.

Ihanaa helmikuuta!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ruusukaali - mainettaan parempi


Kuinkakohan monta kertaa sitä on tullut luettua jostain kirjasta tai kuultua televisiosarjasta repliikki, jonka olennaisin sisältö on hyi, ruusukaalia. Veikkaan, että aika monta. Lukuunottamatta näitä kulttuurisia viittauksia oli oma suhteeni ruusukaaliin ennen viime kevättä varsin yhdentekevä. En muistanut syöneeni sitä enkä ollut ihan varma että haluaisinko.

Tilanne muuttui, kun eräässä suosikkiruokablogissani mainittiin ruoka, jossa oli ruusukaalia ja pekonia. Tämä blogi on Eeva Kolun Kauhaa ja rakkautta -blogi ja sieltä kokeilemani reseptit eivät ole vielä kertaakaan jättäneet kylmäksi. Oli siis kokeiltava tätäkin.

Ja voi hyvänen aika kun se oli hyvää. Sekä minä että mies olimme myytyjä tämän lisukkeen äärellä, jota itse asiassa syömme yleensä ihan vain sellaisenaan. Niin hyvää ja täyttävää.

Lokakuussa Kolun ruusukaalireseptit täydentyivät siiderissä haudutetulla ruusukaalilla omenan kera, jota sitäkin oli tietysti päästävä kokeilemaan. Myös tämä toinen resepti on maukas ja maistuu oikein hyvältä esimerkiksi bratwurstin kera. Vegerversioksi voisi kokeilla ehkä tymäkästi maustettua tofua tai jotain vastaavaa. Molemmat reseptit ovat helppoja tehdä ja myös suhteellisen nopeita.

Taidan jatkossa luovuttaa tämän annosten asettelun miehen harteille.

Täytyy muuten myös mainita, että saimme joululahjaksi uuden paistinpannun ja se on ihan ässä. Pannu on Opan Valu-sarjaa ja ainakin tähän mennessä toiminut esimerkillisesti.

Kulttuurin kautta saadut ruusukaalifiilikset ovat siis ainakin omalla kohdallani täyttä puppua ja aion napostella tätä mainiota vihannesta myös jatkossa.

ps. resepteihin siis pääsee klikkailemalla noita linkkejä.
pps. Oli meillä myös laskiaispullaa niin kutsutulla mantelimassapihvillä. Hyvää laskiaista!