Sivut

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pihapiirin tarkkailua

Sulassa sovussa?

Loppuvuonna 2012 puuhailimme kaikenlaista pientä, hankimme uusia mattoja, laitoimme lisää lamppuja, siivoilimme yleisesti ja järjestelimme. Viimeisimmät puuhastelut on tehty pihalla, kun tajusin että meiltä puuttuu lintulauta. Tiaisia ja muita pikkulintuja näkyy pihalla normaalistikin aika paljon, joten ajattelin että vielä ei ehkä olisi liian myöhäistä hankkia ruokinta-automaatteja.
Tutkiskelin vähän, mitä Birdlife Suomi suosittelee ja uskaltauduimme hankkimaan muovisen kolmiorsisen siemenautomaatin ja yhden talipallotelineen (joka ei nyt näy kuvissa). Ainakin siemenautomaatti on alustavasti kelvannut tali- ja sinitiaisilla ja väitänpä nähneeni ruokailemassa myös peipon. Lisäksi syreenipensaan silmuja käy napsimassa punatulkku, jonka puuhia on hauska seurailla työhuoneen ikkunasta.


Pihallamme heiluu myös muutama orava, joten kokeilimme nyt ripustaa molemmat automaatit puiden väriin viritettyyn lippunaruun kiinni. Katsotaan, kuinka käy ja kuinka ovelia nuo ruojat ovat (vaikka ovatkin pörröhäntineen söpöisiä). Ainakin vielä automaatit ovat pysyneet hyvin paikoillaan enkä ole todistetusti nähnyt oravia taitelemassa lippunarulla.


Kuvat on tyylikkäästi otettu sisältä ikkunan läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! // Sanavahvistus valitettavasti otettu käyttöön lisääntyneen roskapostin vuoksi.