Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hurja vuosi 2013

Lupasin siipalle kirjoittaa pian lisää geokätköilystä, johon olemme suorastaan hurahtaneet, mutta halusin kuitenkin palata vielä tähän hulluun vuoteen ja sen tapahtumiin. Osittain siksi, että minun pitäisi tehdä töitä eikä minua juuri nyt huvita ja osittain siksi, että haluan selata vuoden aikana otettuja valokuvia. Tässä siis muutamia tämän vielä kuluvan vuoden parhaita hetkiä.

Tammikuu, Tukholma ja ystävät.

 Ukkosmaine ja uusi huikea Pallosalama-levy.

Koti, joka on koko ajan enemmän koti.

Puutarhajuttujen opettelu. Hissunkissun.

Kaikki kesän minireissut. Särkänniemessä opin, etten enää kestä hurrjia laitteita mutta tykkäsin Koiramäki-puistosta.

Maailman paras punkkaripoika, joka on jo 8 kk, tuli osaksi perhettä.

Kiva Kissojen Yö Korkeasaaressa ja muut teatterijutut.

Jännät ja uudet työjutut.

Häät. Kuva otti mainio Jussi Hellsten.

Häämatka ja ihana Wien.

Ja toisaalta tämä ihan paras kotielo, että saa olla ja yrittää tehdä töitä tai blogata koira sylissä.

Kiitos seurastanne tänä vuonna, olkoon vuotenne 2014 mitä mainioin!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Geokätköily-retkikunta #2

Vielä ei luovutettu tämän harrastuksen kanssa, ehei. Olemme onnistuneet löytämään jo huikeat kuusi kätköä yhteensä ja varsin kevyellä kätköilymäärällä. Hyvä me! Lisäksi harrastuksen ongelmakohdat on paikallistettu ja niihin puututtu niin, että eilen pakkasessa kätköä nuuskiessa molemmilla oli oikeasti kivaa.

Kränää aiheutti se kun ensin ei ollut toimivaa gps:ää, oli kylmä, toinen yritti ladata uutta ohjelmaa, akku loppuu, koira pitkästyy ja lopulta molemmat ovat kiukkuisia. Nyt on kunnollinen gps-appi padilla, puhelimessa kohtalainen ja olemme alkaneet oppia tulkitsemaan geo-sivuston kätkökuvauksia paremmin.

Ei me tässä kyllä vielä mitään virtuooseja olla. Eilen pyörittiin Sporttispurtti-kätköllä yli puoli tuntia ja ei meinannut millään löytyä. Löytyi se sitten sillä viimeiseillä "oisko se sittenkin voinut olla siellä"-kurkkauksella. Huikeaa.

Lähiseudulta löytyy alle viiden kilometrin päästä montakin kätköä, joten vielä pärjätään lähialueen antimilla. Hauskaa tämä kyllä on nyt kun välineet alkavat olla kunnossa. Itse viihdytän itseäni iltaisin myös ratkomalla mysteerikätköjen oikeita koordinaatteja. Pulmapeli pitää mielen virkeänä.

Kannattais teidänkin kokeilla!

torstai 5. joulukuuta 2013

Avoin kirje teatterikävijöille

Hyvä yleisön edustaja,

hienoa että olet tullut teatteriin! Se on hieno taidemuoto ja parhaimmillaan aikamoinen elämys. Olet siis tehnyt hyvän valinnan.

Ellet kuitenkaan ole voittanut lotossa suuria summia tai ole miljoonaperijä istut todennäköisesti katsomossa meidän muiden yleisön edustajien kanssa. Hei vaan. Meitä on täällä yleensä aika monta ja mekin olemme tulleet teatteriin saadaksemme elämyksen.

Tätä elämystä haittaa se, jos koet että on ihan ok puhua katsomossa samalla kun näyttelijät puhuvat lavalla. Ei se ole ok. Se on todellä häiritsevää. Näyttelijöiden lavalla esittämiin kysymyksiin ei myöskään tarvitse huudella vastauksia ellei kyseessä ole osallistava teatteri. Esimerkiksi tänään kyseessä ei ollut tästä. Antakaa näyttelijöiden hoitaa se komedia ja naurakaa, älkää kertoko omia vitsejänne.

Toisekseen en ymmärrä miten voi olla niin vaikeaa laittaa se puhelin pois päältä tai edes äänettömälle. Yhden pirahduksen vielä kestän, se voi olla inhimillinen erehdys. Mutta jos nokiatune pärähtää soimaan kahdesti ensimmäisen puoliajan aikana, on se oikeasti sinun vikasi. Puhelin pois. Tai jos sitä on pakko roplata niin älä tule teatteriin ollenkaan. Niin ja se valo joka puhelimestasi loistaa jos facebookkaat tai vastaat sähköposteihin, yllätys yllätys, sekin saattaa häiritä muita teatterikävijöitä.

Ja kun nyt vauhtiin päästiin niin kauhean kiva että sinulla on suosikkihajuvesi. Oikein kiva diorchanel. Siinä ei kuitenkaan tarvitse kylpeä. Tiesitkö myös, että vieressä istuvallasi saattaa olla paha allergia tai migreenitaipumus? Että siinä meni sen tyypin teatterielämys.

Niistä aplodeista vielä. Esityksen lopussa on kohteliasta taputtaa. Seisoakin saa, jos kokee nähneensä jotain todella hienoa. Se puolestaan ei ole kohteliasta, jos livistät kohti narikkaa heti aplodien alkaessa. Näyttelijät ovat juuri viihdyttäneet juuri sinua useamman tunnin, on ihan peruskäytöstapoja kiittää siitä. Ainut tapaus, jossa annan livistämisen anteeksi, on se jos olet kaukaa ja vaikkapa junasi lähtee. Sitten saat mennä.

Ei minulla sitten kai muuta. Nautitaan kaikki teatterista ja annetaan muidenkin nauttia siitä. Pus.

Linnea

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Aina ei jaksa kokata itse: Silvoplee

Linssejä, papuja, ituja, bataattia, couscousia, hapanporkkanaa, tahnoja...

Eilen laulutunnin ja teatteriesityksen välinen aika oli niin lyhyt, että olisi ollut melkoisen turhaa matkata kotiin, tehdä ruisleipä ja syödä se matkalla takaisin juna-asemalla. Niinpä päätin hemmotella itseäni käymällä pitkästä aikaa Silvopleessä syömässä elävää ravintoa.

Silvoplee muutti hiljaittain entisistä tiloistaan osoitteeseen Toinen linja 7. Uusi ravintolatila on avarampi ja vetää enemmän asiakkaita (tai ainakin siltä näyttää), mikä helpottanee lounasruuhkia. Toisaalta ilmeestä on tullut myös jotenkin dynaamisempi ja paikka on samalla menettänyt osan siitä kotoisuudesta, joka kumpusi vanhan tilan seinämaalauksista ja vaihtuvasta taidenäyttelystä.

Tästä huolimatta ruoka vaikutti pysyneen ennallaan. Silvopleessä homma toimii niin, että buffetpöydästä lastataan lautaselle jos jonkinlaista kiinnostavaa kasvispaistoksista ituihin, erilaisiin tahnoihin ja salaatteihin. Hinta annokselle lasketaan sen painon mukaan. Äidin mukaan hinta oli vähän noussut enkä muista huomanneeni hinnasta muutenkaan kylttiä, mutta vajaalla yhdeksällä eurolla sai kyllä ihan kunnollisen annoksen. En valita.

Omia suosikkejani ovat erilaiset tahnat sekä idut uitettuna mansikka-avokadokastikkeessa (kuvassa oikeassa alareunassa). Tykkään lastailla lautaselle mahdollisimman paljon eri makuja ja syödessä mix and match -periaate toimii hyvin. Ruoka on hyvää, paikan päällä tehtyä ja lisäksi pääosin luomua.

Kaiken lisäksi tuli kerrankin hyvä omatunto, sillä tällä viikolla lukemani Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut saa katsomaan kotimaisiakin lihatuotteita uudella silmällä. Namnam, kasviksia vaan!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Parhausasioita #1


Kaiken tämän loppuvuoden hässäkän keskellä on ehtinyt sekä tapahtua kaikenlaista kivaa että tullut tehtyä hienoja löytöjä. Tässä pikaisesti muutamia.

Liimattava nylonpaikka
Nyt on kuulkaa joku insinööri tai vastaava tehnyt hienon työn! Hienot toppapöksyni repesivät viime talvena niin pahasti, että vanut pursuivat lahkeenkulmasta ja käyttömiellyttävyys väheni. Ompelu ei oikein huvittanut, koska toppakankaan ompelusta tuskin meikäläisen taidoilla hyvää seuraisi. Prismasta löysin ompelutarvikeosastolta liimattavia nylonkangaspaikkoja ja hyvänen aika kuinka hyvin toimii! Repeämäkohtaa saa etsiä suurennuslasin kanssa ja pökiä voi taas käyttää. Jes!

Word luovutti
Sain kuukauden kestäneen urakan eilen päätökseen, kun työn alla ollut päivitettävä dokumentti sai viimeiset silauksensa eilen. Ehdin heittää jo kerran hansikkaat tiskin, mutta sitten sisuunnuin ja näytin osanvaihdoille että mistä kana pissii. Hah.

Siippa on paras
koska se jaksoi äsken kantaa hirveän määrän tavaraa kellariin ja haki puita ulkoa.

Ensilumi
satoi juuri äsken. Ei sitä paljon vielä ole mutta ai että kun se näyttää kivalta!

Knitprot
On ne aika kivat. Ja kätevät. Heti kun tajusin epämääräisistä ohjeista, että miten ne kiristetään. Erityisenkivat ne ovat siksi, että eräs nelijalkainen söi bambupuikkoni.

Uudet opinnot
Ilmoittauduin tänään Turun avoimeen yliopistoon lukemaan maantieteen perusopintoja. Jännää.

Uudet kengät
Kummasti on mukavampaa tallustella tuolla vaihtelevan sateisessa tai kylmässä säässä, kun on jalassa goretexit jotka ovat jopa oikeaa kokoa. Viimeiset viisi vuotta on menty liian isoilla popoilla, kummasti parantaa elomukavuutta tämä. Ja nyt ne vanhat (vähänkäytetyt) sai vietyä UFFiin.

Peruukki
Löysin joulukuisia naamiaisia varten peruukin, hah!

Omenakakun tuoksu
Tein huomiseksi töihin näitä. Toivottavasti maistuu, tuoksu ainakin on hyvä!

Ei mulla muuta tänään.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparintuoksuista esiadventtia


Meillä oli tänään lauluoppilaiden pikkujoulut ja päätimme viedä tarjoilupöytään hauskoja koirapipareita. Löysin ihanat muotit marraskuussa Stockmannilta, enkä tietenkään voinut vastustaa persoonallisia rotumuotteja, joiden joukosta löytyi muun muassa vintti- ja mäyräkoirat.

Ainut ongelma tässä oli se, että edellisen kerran olen leiponut pipareita aivan liian monta vuotta sitten. Sen verran helpotin urakkaani, että sorruin valmistaikinaan, mutta se nyt oli haasteista pienin. Kauliminen ja muottien painaminenkin kyllä sujui, mutta sitten olikin ongelmana se pipareiden siirto pellille.

Kuvassa möhkälemäinen paimenkoira, villiksi venähtänyt vinttikoira ja kaksi persoonallista bokseria.

Ovat nimittäin varsin pikkuruisia nämä muotit ja esimerkiksi vinttikoiran pitkät koivet katkesivat varsin äkkiä ja mäyräkoiran kaula venyi saaden hauvan muistuttamaan lähinnä kasvinsyöjädinosaurusta. No, saatiin kuitenkin yksi satsi pellille ja lopusta taikinasta tein suosiolla vähän isompia kotiloita ja siilejä sekä yhden hirven. Ne olivat helpompia.

Lisäksi Pöly onnistui pihistämään pöydältä lapsen nyrkin kokoisen köntin taikinaa pipareita uunista nostaessani. Eihän siinä muu auttanut kuin aukaista koiran suu ammolleen ja tonkia sieltä kuolainen möntti. Onneksi ei ehtinyt syödä, ei ilmeisesti ole koirille parasta tuo tavara. Nyt täällä on joka tapauksessa onnellisen uninen koira, joka on tänään saanut tavata paljon uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja, on se rankkaa.

Ensi kerralla paremmin, ihanaa esiadventtia kaikille!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Geokätköily-retkikunta #1

Vastahakoinen geokoira Pöly.

Viime vuodet on milloin missäkin näkynyt kuhinaa mystisestä geokätköilystä ja sen riemuista. Päätimme tänään, harvinaisena vapaailtana, lähteä etsimään muutamaa lähiseudun kätköä kokeilumielessä. Mukaan lähtivät padi, geokoira Pöly (jonka nimissä meidän geocache-tilimmekin nyt on) ja kynä.

Ensimmäinen kätkö löytyi oikein kivasti ja onnistuimme muiluttamaan laatikon pois kätköstä ja takaisin tietääksemme varsin huomaamattomasti. Uljas geokoira tosin pitkästyi eikä olisi todellakaan halunnut poseerata jonkin typerän purkin kanssa.

Fallkulla-kätkö sen sijaan osoittautui turhan hankalaksi. Padin applikaatio ei löytänyt koko rastia, emme saaneet gps-paikannusta toimimaan ja sitten tuli vielä kylmäkin. Nyt on padiin päivitetty sopiva ohjelma, yritämme myöhemmin uudestaan. Ehkä voisi jopa harkita menevänsä paikalle silloin, kun siellä olisi valoa (pilkkopimeä on huono kaveri).

Lopun niikahduksesta huolimatta kokeilu oli varsin hauska ja jos tätä nyt jaksaisi jatkaa olisi samalla helppoa hoitaa osa Pölyn ulkoilutuksista. Jos oikein luovaksi ryhdymme voisimme jopa jatkaa julkisilla matkustamisen harjoittelua ja reissailla lähialueille bussilla ja junalla.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Avoin kirje Wordille

Rakas Microsoft Word,

pääsääntöisesti sinä olet ihan mukava kumppani. Oikeasti. Vaikka yhteensopivuutesi Macin ja PC:n välillä tuppaa usein takkuilemaan ja osanvaihtojen tekeminen järkevästi tuntuu olevan mahdotonta, olet sinä silti minulle tärkeä työkaveri.

Olet reippaasti jaksanut oikolukea kanssani erästä yli 300 sivun dokumenttia tämän kuluvan kuukauden aikana, kiitos siitä. Tänään olet kuitenkin päättänyt heittää hanskat tiskiin. Ymmärrän, että sunnuntai-iltana töidenteko ketuttaa, niin minuakin. Jos kuitenkin saisimme tämän homman tänään purkkiin, olisi ensi viikko pelkkää luistelua.

Mutta ei. Jokaisen korjatun kirjaimen jälkeen sinun on aivan välttämättä kaaduttava. Viimeisen 45 minuutin aikana olet tehnyt sen jo varmaan 35 kertaa. Yritin dokumentin uudelleennimeämistä, koneen uudelleenkäynnistystä. Tilaa pitäisi olla, en edes ymmärrä mihin tarvitsisit sitä niin paljon. Mutta ei.

Että voisitko nyt perhana toimia 15 minuuttia niin saataisiin tämä homma purkkiin. Sitten minunkaan ei tarvitsisi heittää tätä konetta seinään.

Kiitospus,
Linnea

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mukavuusalueen ulkopuolella

Aloin tänään miettiä, että mitäköhän sitä oikeasti tekisi vuoden alkupuolella kun työsopimus päättyy. Alan paikkoja on tähän aikaan vuodesta yleensä melko vähän tarjolla ja omalla aineyhdistelmälläni vielä vähemmän. Lievästi sanottuna hieman pännisi mennä tekemään jotain muuta, jotain millä ei olisi käytännössä mitään tekemistä oman alani kanssa.

Puhuin asiasta töissä, vatvoin, revin hiuksia päästä ja jupisin. Lopulta luovutin. Olen jo useamman vuoden ajatellut, että sitten jossain vaiheessa voisin lukea itselleni vielä terveystietoa. Se ei kuitenkaan tunnu enää hyvältä ajatukselta. Sen sijaan alan vähitellen lämmetä maantiedolle, aineelle, jonka kanssa minulla on ollut lähinnä kädenlämpöinen suhde.

Turun avoimessa yliopistossa voi vuoden alkaessa aloittaa perusopinnot. Ehkä on aika astua mukavuusalueen ulkopuolella ja kokeilla, osaanko minä opiskella enää ollenkaan. Ja ymmärränkö minä koko aineesta mitään. Mutta tuskin siinä mitään häviääkään.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pipo päässä ei palele


Neuloin ajankuluksi Pölylle pipon talvipakkasten varalle. Normaalioloissa nuori mies ei pipoa kaipaa, mutta en tiedä millaisia pakkasia talveksi on luvattu ja toisekseen en myöskään sitä kuinka herkät nuo korvat nyt pureville asteille ovat. Voi olla että pipoa ei käytetä ollenkaan, mutta menihän siihen huikeat muutama tunti elämästäni.

Ohjeen löysin Taigalta-kennelin sivuilta. Lankana käytin harmaata seiskaveikkaa ja mustaa Nallea. Muokkasin pipoa sen verran, että tein kaulaosasta vähän pitemmän ja vaihdoin letityksen tupsuun, jonka tein Novitan ohjeella. Vaikka tein pipoa jo toista kertaa, ei siitä kuitenkaan tullut samanlaista kuin mallikuvassa eli hiippa jäi takaa kovin lyhyeksi. Olen ilmeisesti ollut huomaamattani liiankin innokas kaventeja.

Pöly kummasteli pipoa ensin kovasti ja nyki sitä tassuilla pois, mutta alistui sittemmin kohtaloonsa. Ehkä pipo kelpaisi talvella paremmin, sisätiloissa sille ei juurikaan ole käyttöä.

Haaveilen tässä samalla myös kurahaalarista Pölylle, mutta kuulemma bedlingtoneille sopivan mallinen Hurtan uusi haalari on hinnaltaan varsin korkea ja mietin tässä nyt että satsatako vai ei. Ehkä tulen joulun tienoilla mielenhäiriön valtaan ja hankin sen sitten.

ps. Voisi muuten tulla jo sitä lunta ja pakkasta, kiitos!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Pin me up


Onnistuin lokakuussa voittamaan arvonnasta PinUp Helsingin kuvauspäivän. Olen kytännyt paikan sivuja jo ties kuinka pitkään ja pohtinut että menisinkös vai enkö menis. No nyt menin, ja kyllä kannatti.

Mäkelänkatu 62:n tilat ovat vinkeät ja on oma hämmentävä seikkailunsa hiihdellä viidennen kerroksen studioon. Sieltä kuitenkin löytyi leppoisa tunnelma, tarjoilua ja mukavia ihmisiä. Ensimmäisen osan ajasta studiolla sai viettää istumalla tuolissa ja selailemalla kirjoja samalla kun Miia Magia loihti meikkejä ja Fiona Timantti hiuksia. Kun naama oli valmis, sai päälle vielä Timantin valitsemat asusteet. Meikäläisellä ei ole koskaan aikaisemmin ollut sellaista oikeaa korsettia päällä, joten tulipahan sekin koettua. Melko jännää, muttei yhtään niin epämukavaa kuin ajattelin.

Kun ulkonäkö oli tsekattu ja viimeistelty, pääsi kuvaustilan puolelle ihanan Jirina Alangon käsiin. Itse en erityisemmin fiilistele kuvattavana oloa, mutta Alanko onnistui olemaan juuri niin kannustava ja positiivinen että siinähän huomasi vähitellen jännityksenkin katoavan. Tosin vatsa- ja käsilihakset saivat huutia kun yritti pysytellä ohjatuissa asennoissa muutamaa sekuntia pitempään.

Ja siinä se sitten oli. Paluu arkeen, hepenet pois ja farkut takaisin jalkaan. Mutta olipa kivaa! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Taidan tosin edelleen seurata pin up -meininkejä enemmän katsojan näkökulmasta, mutta kokemuksena tämä oli erittäin mainio ja sai kiinnostumaam pin up -kulttuurista enemmänkin.

Nyt vain itse odottelen täällä niitä kuvia, taidan joutua valitsemaan niistä enemmän kuin sen yhden.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ainekirjoitus IV: Sankaritarina

Neljäs ainekirjoitushaasteen aihe tuli Arjen takaa -blogin Täti-ihmiseltä. Tällä kertaa pitäisi kirjoittaa

Sankaritarina

Joka arkiaamu kävelen Pasilan aseman läpi. Itäpuolen sisäänkäynnin tienoilla seisoo joka kerralla sama Metroa jakava mies. Hän hymyilee, joka ikinen aamu. Minä hymyilen takaisin. Niinä aamuina kun menen töihin myöhemmin harmittaa, kun en kohtaa häntä.

Juoksen raitiovaunuun, vaihtoväli on yleensä noin kolme minuuttia. Kuski avaa minulle oven. Hymyilen. Jäädessäni vaunusta pois näen salkkumiehen pinkovan suojatieltä kohti raitiovaunua. Minulla ei ole enää kiire, jään takomaan ovenavausnappia. Kohdallani mies pysähtyy hetkeksi, katsoo silmiin ja sanoo kiitos.

Oppilas toteaa sivulauseessa pitävänsä biologian opiskelusta. Totea että sehän on kiva juttu ja samalla sisäisesti tanssin jotain vauhdikasta ja näyttävää tanssia. En ole mokannut ainakaan kovin pahasti. Käydessäni opettajainhuoneessa kollega tokaisee lukeneensa blogiania ja kertoo sen olevan kiva. Kiitän ja hymyilen.

Kaupassa kannan kaikki edellisellä kauppareissulla unohtuneet ostokset kassalle ja ladon ne hihnalle. Myyjä katsoo silmiin, hymyilee, kertoo summan, kysyy otatko kuittia. Hymyilee uudelleen. Kiitos. Ei kuittia tällä kertaa.

Kotona olo alkaa olla aika rätti ja töitäkin pitäisi vielä tehdä. Mies sanoo, että hän voi tehdä ruokaa. Ja tekee. Ja tarjoilee sen pöytään. Jaksaa vielä hymyillä.

Arjen sankaritarinat. Lyhyitä tuokiokuvia, jotka tuottavat parhaimmassa tapauksessa hyvän olon koko päiväksi.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Coup de pied, plié, fondu

Sitä jotenkin kuvittelee, että polvien suoristaminen samaan aikaan on ihan helppo juttu. Ei se ole. Coup de pied menee, juu, osaan laittaa nätisti toisen jalan toisen nilkkaan. Plié, joo, tätä tehdään jo toista vuotta. Ja fooonduu. Puolivälissä liikettä huomaan, että tukijalka on jo suorana ja se, no, tekojalka on vielä jossain puolivälissä suoristumista. On se koordinaatio vaikeaa.

Mutta toisaalta onnistuin tekemään useamman onnistuneen piruetin, joten julistan balettitunnin erittäin onnistuneeksi.

Pöly lähettää terveisiä nyt kun on vielä hetken hyvällä tuulella. Kohta nimittäin katsomme koko perheen voimin elokuvaa ja samalla selvitetään rastat turkista, jolloin mieli tuppaa mustumaan.

torstai 7. marraskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Koskelaisen iskelmäkerho

Kuva: Jussi Hellsten Photograohy 

Mietittiin tuossa alkuvuodesta, että joku bändi varmaan pitäisi häihin saada. Ja sen pitäisi olla oikeasti hyvä bändi, kun sekä mies että aika moni kutsuttavista vieraista on muusikko. Lisäksi olisi ihan kivaa, jos bändi olisi jossain määrin tuttu.

Tuttumme Luca pyörittää Koskelaisen iskelmäkerho -nimistä yhtyettä periaatteella, että he haluavat soittaa hyviä biisejä hyvissä bileissä. Kävimme kuuntelemassa Iskelmäkerhoa 15 minuutin ajan Rymy-Eetussa ja homma oli sillä selvä. Kaupat tuli.

Koskelaisen iskelmäkerho koostuu rautaisista ammattilaisista, kokoonpanoon kuuluvat Ann Charlotte (laulu), Koskelainen (laulu, kitara), Mika Ryhänen (laulu, rummut, melodica, ukulele), Toni Lunden (kitara, laulu) sekä Jukka Jylli (basso, laulu). Meidän häissämme Ryhänen ja Lunden olivat tosin kiinni toisaalla ja heitä tuurasivat Mauro Gargano ja Antti Cajanus. Mainio porukka kummin päin vain.

Kuva: Jussi Hellsten Photography

Bändi veti kolme settiä sisältäen sekä kaikki toivomamme biisit sekä kappaleita omasta esityskavalkadista. Covereita kuultiin niin Samae Koskiselta, Jarkko Martikaiselta, Cheekiltä, Nirvanalta, AC/DC:ltä ja vaikka kuinka monelta muulta sekä myös Koskelaisen omia biisejä. Tunnelma oli katossa ja juhlakansa lattialla.

Jos siis tarvitsette juhliinne asiantuntevaa yhtyettä, joilta luonnistuu niin valssit, tangot, iskelmät kuin rokki, ottakaa ihmeessä yhteyttä Koskelaisen iskelmäkerhoon.

Iskelmäkerho löytyy esimerkiksi Facebookista, suosittelen lämpimästi.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Jussi Hellstén Photography


Saimme eilen hääkuvat. Ne ovat upeita. Kuvat on ottanut mahtava Jussi Hellstén.
Suosittelen lämpimästi, jos etsitte ammattitaitoista kuvaajaa.


 Ihan itse tein hääkakun!

torstai 31. lokakuuta 2013

Peli on menetetty

Vannoin ja vakuutin, että meille ei sitten niitä vinkuleluja tule. Ensimmäinen askel väärään suuntaan otettiin, kun taloon huolittiin röhkipossu. Sen olemassaoloon kuitenkin tottui vähitellen ja koska Pöly ei ole äärimmäisen ahkera vinguttelija vaan pikemminkin kanniskelija sai possu jäädä.

Sitten taloon tuli Pupu. Ja tämä oli nyt sitten aivan silkka vahinko, suorastaan Troijan hevonen. Shoppailin nettikaupasta suonipihtejä ja samalla huomasin kaikenlaisen muun tavaran olevan alennuksessa. Runsaudensarvesta iski silmään suloisista suloisin pupu vetonarulla, tarjouksessa. Tuollainen Pölylle, heti!


Pupu tuli postissa ja lahjoitettiin uudelle omistajalleen, joka oli riemuissaan. Kaveri vietiin heti tuolin alle, jossa sitä järsittiin.

squeek

Sieltä se tuli. Vinkuna. Pupusta. Kirosin vähän. Sitten katsoin koiraa, joka näytti todella onnelliselta.

Ja niin meillä nyt sitten on vinkulelu. Olen selvästi valiokasvattaja.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Terveisiä sokerihumalan takaa

Vietin syntymäpäiviäni. Totesin, että yhdet isot juhlat syksylle riittävät joten juhlin kotona siipan ja koiran kanssa. Hyvä niin. Aamulla käteen lykättiin Stephen Fryta ja lahjakorttia, keittiössä odotti runsaudensarvi.


Kaikki macaronsit olivat muuten minulle, uskokaa tai älkää. Äsken kävimme vielä Kakkugallerian kakkubuffetissa, sain syötyä kuusi palaa ja sitten totesin että en syö kakkua enää vähään aikaan. Todennäköisesti rikon lupauksen jo ensi viikolla, mutta käyköön niin. Mutta oli hyvä ja leppoisa syntymäpäivä, tällaisia lisää, kiitos.

torstai 24. lokakuuta 2013

Puolivuotiskatsaus: Pöly


Nelijalkaisemme täyttää tänään puoli vuotta ja juhli sitä railakkaasti riehumalla huoneessaan ja purkamalla sohvaa ollessamme töissä. Onneksi sohva on hänen omansa, niin sanotusti. Riehumista jatkettiin ystävä E:n tullessa kylään, hänen kanssaan sai juosta pihalla sydämensä kylliksi ja lahjaksi saatiin vielä lihatikku.

Tähän mennessä Pöly osaa jo hienosti odottaa ruokaa, istua ja antaa tassun, soittaa jazzsointuja koskettimistolla, kiivetä turvaportin yli sekä painaa enteriä. Nuori mies rakastaa pehmolelujen riepottelua muttei revi niitä, pitää leopardikuvioisesta huivista, leikkii mielellään palloilla ja vetää vetoleluja mieluummin narusta kuin pallo-osasta. Pureskeltavaksi kelpaavat myös halkokorista löytyvät puupalat. Puruvoimaa harjoitellaan jatkuvasti, onneksi pääasiallisesti sallittaviin kohteisiin.

Seuraavaksi olisi tarkoitus tarkentaa hihnakäyttäytymistä (suurimman osan ajasta se onneksi onnistuu, päivästä riippuen) ja opetella menemään maahan. Alkuvuodesta suuntaamme toivottavasti agilitytreeneihin.

Luonteeltaan Pöly on seurallinen ja utelias, mutta myös tyyni tarkkailija. Aiemmin hieman varautuneesti uusiin leikkikavereihin suhtautuvasta nuorukaisesta on tullut leikkisä ja jopa hieman päällepäsmäröivä tyyppi. Käytöstavat kuitenkin löytyvät, viimeistään silloin kun toinen niistä vähän muistuttaa.

Täytyy sanoa, että tämä lammasterrieri on kömpinyt sydämiin todella nopeasti ja muodostunut välittömästi osaksi perhettä. Odotan kiinnostuksella, millainen yhteinen taipaleemme tulee olemaan. Onnea Pöly!

maanantai 21. lokakuuta 2013

He does not know that we know that he knows

"Moimoimoimoimoi! Tosi kiva kun tulitte kotiin!"
"Juu siis ihan koko päivän oon tässä sohvalla ollut ja ikkunasta katsellut."
"Ai miten niin kaatunut tuoli keittiössä? No en minä ainakaan, hiiriä varmaan tai puhallin puhaltanut liian kovaa. En myöskään tiedä siitä pahvisilpusta mitään. Mut moimoimoimoi tosi kiva että ootte taas täällä!"
"Jaa suklaata syöny vai? No en minä nyt ainakaan? Niin niitä yläkerrassa olleita, en toki. Siis en ainakaan niitä tuliaisiksi tuotuja mozartinkuulia. Ne oli ne hiiret. Ja itse asiassa se tuolikin kaatui kun jahtasin niitä. Tai siis en kyllä oo ollut keittiössä päinkään."

***

Kyllä, hyvät naiset ja herrat. Niin iloinen kuin olenkin, että armas nelijalkaisemme on perinyt isältään fiksuusgeenejä niin kyllä tämä turvaporttien yli kiipeäminen käy jo vähän naurettavaksi. Töissäoloaikana oli siis kavuttu kahden portin yli ja sitten vielä takaisin. Nyt odotamme kiinnostuksella, tuovatko kuulat ja hiusnaamionäyte muassaan jänniä ruoansulatusreaktioita.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ainekirjoitushaaste III: Mitä tänään syötäisiin?

Ainekirjoitushaasteen otsikkovuoro napsahti tällä kertaa Tuulista-blogiin, jossa päädyttiin kivaan aiheeseen ja antamaan otsikoksi

Mitä tänään syötäisiin?

Muutamaa viikkoa sitten olimme ystävämme häissä ja keskustelimme pöydässä ruoanlaitosta. Kolmesta ystäväpariskunnasta kaikissa, myös meillä, mies oli se, joka laittaa suurimman osan ruoasta. Meillä se selittyy sillä, että mies yksinkertaisesti pitää ruoanlaitosta enemmän. Hän jaksaa teroittaa veitset timanttipuikolla, pilkkoa sipulit juuri niin pieneksi kuin minä toivon, valmistaa täydellisen risoton ja tehdä ihan mahtavaa pitsaa.

Mies kertoo usein juttua tuttavastaan, joka taivasteli että miksi ruoan tarvitsee aina olla hyvää, mitä vikaa on makaronilaatikossa? Eihän siinä laatikossa mitään vikaa ole, tietenkään, mutta muuten lausahdus on hassu. Miksi ihmeessä sitä söisi ehdoin tahdoin pahaa ruokaa, jos hyvää saa tehtyä aivan samalla vaivalla?

Helppoa ja hyvää: paahdetut punajuuret.

Meillä kotona erittäin hyvästä ruoasta käytetään määritelmää niin hyvää että naurattaa. Tällaista ruokaa tulee vastaan aina silloin tällöin, kotona rai ravintolassa, ja sitä syödessä hymy väistämättäkin nousee korviin. Ruoan syömisestä olisi hyvä nauttia ja muistaa arvostaa sitä, että ruoka ei joka paikassa ole itsestäänselvyys.

Töissä joudun usein syömään lounaani alle 15 minuutissa. Kouluruokalamme ruoka on oikein mainiota ja monipuolista, mutta nautinnoksi ei ruokailua voi kutsua kun jatkuvasti saa olla tapittamassa kelloa että ehdinkö syödä vielä leivän ennen välituntivalvontaa. Huono tapa on tarttunut kotiinkin. Vaikka aikaa syömiseen olisi ruhtinaallisesti, tulee annos hotkittua kerralla alas. Se on harmillista.

Itse nautin eniten ruoasta, joka maistuu raaka-aineiltaan. Siis sellaisesta, että pääraaka-aine on vielä tunnistettavissa makumaailmasta eikä sitä ole peitetty kaiken maailman mausteilla ja kastikkeilla. Yksinkertainen, perusmakuihin nojaava ruoka saa minulta usein eniten kiitoksia. Ruokailutilanteesta tekee mukavamman myös se, että se syödään yhdessä ystävän, siipan, kavereiden, perheen kanssa. Yksin syöty hyvä ateria saattaa jopa jäädä harmittamaan: saisinpa jakaa tämän jonkun kanssa.

Kuppi kahvia hyvän ruoan jälkeen.

Hyviin ruokahetkiin Helsingissä suosittelen ravintoloita Kuurna, Ateljé Finne, Flada 13, Umeshu ja rennompaan meininkiin ravintola Säveltä. Lisäksi täällä meillä päin vaikuttaa aivan ihana sekatavaraliike Liike 51, josta saa niin luomulihaa ja -vihanneksia kuin ihania leipiä ja muitakin herkkuja. Nautitaan ruoasta, oli sitten arki tai juhla, ja muistetaan syödä hitaasti.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Talviteloilta matkalle


Aloitimme pihan talviteloille laittamisen tänään. Haravoin lehtiä pensaiden juurelle ja saksin ruusuja, jotka olivat päättäneet asettua keskelle nurmikkoa. Konnanyrtti kukkii vielä, muuten kukat alkavat olla jo talviteloilla. Syreeni teki taas paljon pienokaisia, niille pitää keksiä ensi keväänä uusi koti tai leikata ne pois.

Pöly auttoi tietysti kaikessa haukkumalla haravalle, juoksemalla lehtikasojen läpi ja järsimällä ruusunoksia. Koska kaikessa täytyy olla mukana.

Nelijalkainen perheenjäsenemme päätti myös osallistua huomenna alkavan matkan suunnitteluun ja järsi Wienin kartan keskiosan parempiin suihin. Onneksi meillä on myös toinen kartta.

En muuten varmasti tehnyt mitään!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syysloma alkoi, menin metsään


Eilen se alkoi, syysloma. Juuri oikeaan aikaan. Sekä oppilaat että opettajat alkoivat olla aivan poikki ja työnteosta ei meinannut tulla mitään. Päätin loman alkajaisiksi soveltaa erään viisaan luennoitsijan lausahdusta: jos opettaja haluaa pysyä järjissään, on toisinaan järkevämpää mennä sienimetsään kuin täydennyskoulutukseen.

Niinpä pakkasin sumuisena lauantaiaamuna autoon sienikorin, saappaat ja koiran, hain matkalta äidin ja suuntasin kohti Inkoota. Meillä on siellä salainen sienipaikka äidin kanssa, löysimme sen viime tai toissa vuonna, en muista, mutta kuitenkin.

Ja ilmeisesti aika salaisena paikka oli pysynyt, sillä pienen vaeltelun jälkeen sammalen seasta löytyi suppiksia sekä vähän kantarelleja ja mustatorvisieniä. Metsässä hiihtely teki hyvää ja hirvikärpäsiäkään ei näkynyt. Pöly pomppi ympäriinsä, muttei kuitenkaan lähtenyt kauas harhailemaan vaan pysyi nätisti jomman kumman lähettyvillä. Saaliiksi saatiin noin 10 litraa sieniä, metsässä ehdimme haahuilla noin puolitoista tuntia.


Kotimatkalla kävimme vielä kahvilla Inkoon satamassa nauttimassa syysauringosta ja marjapiirakasta. Ei hullumpi aloitus lomalle, illalla menen teatteriin. Ja kohta syön miehen tekemää suppilovahverorisottoa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ikkunaprinssi


Yritä tässä nyt lähteä rauhaisin mielin töihin, kun toinen toilailee ikkunalaudalla ja tapittaa masentuneena. 

Mutta nyt alkoi uusi jakso töissä, rennompi sellainen, ehdin viettää ikkunaprinssin kanssa aikaa. Hankin naksuttimen, sillä treenailtiin jo vähän. Pöly oppii nopeasti, fiksu.

Viikon päästä on syysloma. Lähdemme Wieniin. Stressaan matkaa jo valmiiksi jostain syystä ja toisaalta olen maailman onnellisin että meillä on yhteinen loma.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Laulun alkeita

Kävin keskiviikkona ensimmäisellä laulutunnillani ikinä. En tiedä aionko nyt pahemmin varsinaisesti laulaa missään (jätän sen ehkä miehelle), mutta huomaan että töissä ääni ei ihan kestä ja kaipailen välineitä hengitystekniikkaan ja äänenhallintaan.

Oli melkoisen jännittävää. Onneksi opettajani M on ihana ja paikalla on myös laulutuntikoira O joka ei vaikuttanut tuomitsevalta. Pöly tosin ei arvostanut kotiläksyksi saamiani harjoituksia, vaan antoi välittömän haukkupalautteen.

Jännästi sitä huomaa, että ei yhtäkkiä osaakaan hengittää. Ja että laulaa ihan eri tavalla kuin suihkussa. Ja että kielen pitäminen oikeassa kohdassa suuta on yllättävän vaikeaa.

Mutta oli kivaa. Menen ensi perjantaina uudestaan. Ehkä silloin jännittää vähemmän ja alan jopa päästä laulutraumastani.


maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Au3 Kultasepät


Jotenkin sitä arvasi, että sormuksen löytäminen olisi se hankala juttu meikäläiselle. T halusi mennä yhdellä, mutta meikäläiselle piti löytää omannäköinen vihkisormus. Sen verran siippa asetti toiveita, että kolminumeroinen summa olisi ihan jees.

Kävin sitten katselemassa vaikka kuinka monessa kultasepänliikkeessä, mutta juuri mitään ei löytynyt. Tuntui, että niitä ominaisuuksia, joita sormukselta toivoin, ei ollut missään valmiissa sormuksessa. Lopulta päädyin marssimaan Au3 Kultaseppien liikkeeseen Kiseleffin taloon. Olin asioinut muissa merkeissä liikkeessä aiemminkin ja ajattelin että josko siellä sitten tärppäisi.

Sieltäkään ei sitten valmista mallia löytynyt, mutta Kulma-sormuksen ulkonäkö miellytti ja sitä lähdettiin sitten työstämään kultaseppä Jussi Louesalmen kanssa. Materiaaliksi valittiin keltakulta, pohjaa muokattiin kihlasormukseen sopivaksi ja lopulta turhamaisuuksissani sorruin myös pieniin timantteihin. Myös kaiverrutus onnistui samalla vaivalla.


Täydellinenhän siitä tuli.

Palvelu liikkeessä oli moitteetonta riippumatta siitä kenen kanssa siellä asioi ja viestintä toimi sekä sähköpostitse että tekstiviestitse. Lisäksi vielä pysyttiin miehen antamissa parametreissä. Lämpimät kiitokset Au3:n porukalle!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kosto elää

Mies meni Biltemaan hankkimaan autoon uutta etuvaloa. Samalla mukaan oli tarttunut iso läjä koirankakkapusseja (jee!) ja röhkipossu. Se ei kuulemma ole vinkulelu.

Ja ihan totta, ääni ei ole niin ärsyttävä kuin korvia riipivä viikviik.

Mutta yritä tässä nyt hyvänen aika korjata kokeita vakavalla naamalla, kun nelijalkainen perheenjäsenemme natustaa porsasta antaumuksella ja ääniraita on epätahtinen röhkinä.

Ei hyvää päivää.

torstai 26. syyskuuta 2013

Itse luodusta kiireestä

Viikonloppuna ja maanantaina kuhistiin siitä, että miten kamalaa oli että kaikki eivät päässeet katsomaan Body Worlds-näyttelyä. Siis siksi, että lippuja ei enää voitu myydä koska sisällä oli jo todennäköisesti enemmän porukkaa kuin turvallisuusrajat sallisivat. Fiktiivisissä keskusteluissa ongelman huvittavuus tiivistettiin hyvin.

Myönnetään, kävimme siellä itsekin viime viikon torstaina. Olimme tosin varautuneet jonoihin, menimme paikalle vasta iltayhdeksän maissa. Lippujonossa nökötimme ehkä vartin, kiertelimme näyttelyssä ja sitten taas vartin itse Body Worldsiin. Mutta mies tykkäsi, itsehän olin nähnyt näyttelyn jo aika monta kertaa työsyistä.

Joka tapauksessa tämä jupakka sai nyt taas kerran pohtimaan, että mistä se viime tingan viehätys tulee? Kun sitä aikaa nähdä vaikkapa BW olisi ollut se reilu 200 päivää. Sitten tunketaan paikalle viime hetkellä ja pahoitetaan mieli kun sisään ei päästykään vaikka sulkemisaikaan oli vielä hei kaksi tuntia.

Itsekin sitä syyllistyy tinkailuun kun jokin asia pitäisi tehdä. Deadline on hyvä kannustin, sanotaan. Mutta kyllä se on elo paljon mukavampaa, kun ei tarvitse tehdä kiireessä. Itse esimerkiksi tein kerrankin fiksusti ja tein "koeviikon" kokeet viikkoa aikaisemmin. Jopa tulostin ne.

Okei, sitten päätin muuttaa yhtä tehtävänantoa ja korjasin ne sitten käsin niihin tulosteisiin. Mutta ei ollut kiire. Ah.

Asetan itselleni tavoitteeksi olla vähemmän viime tingassa ja enemmän sopivasti ajoissa tänä loppuvuonna. Esimerkiksi siten, että menisin katsomaan Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyn ennen joulukuuta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Aina ei jaksa kokata itse: Dylanin brunssi


Mies on tosi fiksu. Sivulauseessa mainitsin, että olishan se kiva päästä sitä Dylanin brunssia testaamaan ja nohevana herrasmiehenä varaus toteutui heri seuraavalle sunnuntaille. Suuntasimme siis sunnuntaiaamuna Arabianrantaan kohti 11.30 kattausta.

Ensinnäkin paikkana Dylan oli todella kiva. Ahdas juu, ja välillä melkoisen meluisa mutta sellaisella puheensorinaisella tavalla ja musiikkikin kuului ajoittain. Sisustus on leppoisa ja vaikka pöytä oli keskellä salia ei tullut mitenkään ahdistunut olo.

Ruoka sitten oli oikein mainiota. Niin sanotussa salaattipöydässä oli jos jonkinlaista pöperöä. Muistan syöneeni ainakin tosi hyviä falafel-pyöryköitä, jännittävää kookospastasalaattia, lasimestarin silliä, marinoituja kasviksia, vuohenjuustosalaattia ja kaikkea muuta. Yleensä olen nipo syöjä ja asettelen ruoat omille paikoilleen lautaselle, mutta nyt totesin helpommaksi vain viskoa kaiken suloiseen sekasotkuun lautaselle. Hyvää oli.

Rahkan esteettinen kuvaaminen ei ole selvästi minun juttuni.

Leipäpöytä jäi testaamatta (mitäs söin vatruskoita esiaamiaiseksi), mutta sen sijaan piti testata rahkat ja jogurtit. Kuvasta näkyy, että pleittaus ei ole vahvin lajini, mutta sanottakoon että maustamaton jogurtti kuusenkerkkäsiirapilla ja marjoilla oli tosi hyvää. Mies väitti, että rahkan maistaminen sai Riki Sorsan Muuttohaukan soimaan päässä, itse en tätä allekirjoita.

Jälkkäripöytä oli myös oikein mainio. Olisi siinä ollut hedelmiäkin tarjolla, otin näön vuoksi yhden appelsiinin palan, mutta muuten keskityin leivonnaisten popsimiseen. Lautaselle eksyivät donitsi, suklaakuorrutettu donitsi, raparperipiiras, mustikkapiiras ja suklaakakku. Rapsupiirakka oli ehkä parasta, suklaakakku oli inasen kuivaa. Mutta näin kokonaisuutena ei huono ja palat sopivan kokoisia. Mies puolestaan söi hervottoman määrän tuulihattuja, olivat kuulemma hyviä.


Kokonaisuutena Dylanin brunssi oli oikein kiva ja hinta-laatusuhde kohdallaan (17 euroa/naama). Niin ja kahvikin oli hyvää, ei ainakaan maistunut vanhalta Juhlamokalta. Vois mennä uusiks.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ainekirjoitushaaste II: Mikä meitä yhdistää

Liinan aloittaman ainekirjoitushaasteen toinen aihe on nyt tässä. Aiheen kehitteli Leopardikuningatar.

Mikä meitä yhdistää

Istun sohvalla lauantaipäivänä. Siippa nököttää lattialla ja pelaa Xboxilla Ankronikka-pelin uusittua versiota. Koira nukkuu vieressä, vihdoin rauhoittuneena korvalääkkeen laitosta ja imuroinnista. Olohuoneessa on vaihteeksi suhteellisen siistiä, imuroin juuri. Pöydät ovat edelleen täynnä viime viikonlopun häiden roudauksesta jäänyttä tavaraa, pulloja ja kulhoja, leipäkoreja ja paahdettuja auringonkukan siemeniä.

Kun mietin, mikä meitä yhdistää, on helppo nimetä ensin yhteiskunnan kannalta kiinnostavat seikat. Meillä on yhteinen asuntolaina ja yhteinen koti. Yhteinen sukunimikin nykyään.

Oikeasti tuo edellinen ei ole kauhean kiinnostavaa, eikä siinä roikkumalla varmaan kovin hyvää yhtenäisyydentunnetta saisi aikaiseksi. Todellisuudessa meitä yhdistävät tylsästi kiinnostuksenkohteet. Kumpikin nauttii lukemisesta, supersankarielokuvista, jäätelön syömisestä sohvalla, tanssimisesta ja musikaaleista. Yhdessä tekeminen ja oleminen on kivaa. Ja osataan me tapellakin, yhdessä.

Toisaalta meitä yhdistää myös erossa olo. Kummallakin on omat juttunsa, vaikka ne välillä menevätkin päällekkäin. Toisella on musiikki ja pelit ja ruoanlaitto, minulla teatteri, blogit ja leipominen. Ja kummallakin ne omat piirit ja ystävät, että voi välillä olla poissa toisen jaloista ärsyttämästä.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hammas!

Jossainhan tästä on nyt päästävä hihkumaan, joten: Pölyltä lähti ensimmäinen hammas! Tai siis sillä tavalla että minä näin sen tapahtuvan. Suuri hetki koitti, kun taistelimme nuorukaiselle korvatippoja ja hän riuhtaisi päätään. On se hienoa.

Näin muutenkin on ollut kiva viikonloppu. Herätyskelloa ei tarvinnut laittaa ja illalla juhlittiin tädin viisikymppisiä varsin mukavissa merkeissä.

Huomenna minut on luvattu viedä Dylanin brunssille. Aion syödä kakkua. En tiedä mitä muuta siellä on, mutta paras olla kakkua. Paljon.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kiitos näistä häistä: Frakkipalvelu Nam


Mies ehdotti, että tekisin tänne blogiin vielä tällaiset hyvän fiiliksen kiitospostaukset niille tahoille jotka auttoivat tekemään häistä mahtavat. Postaussikermän saa aloittaa Frakkipalvelu Nam.

Sieltä vuokrattiin siis siipalle puku, tarkemmin sanottuna bonjour-puku kaikkine lisukkeineen. Itse en nyt noista miesten vaatteista osaa sillai sanoa, mutta mies vaikutti tyytyväiseltä ja taisi saada sellaisen asun itselleen kuin hakikin.

Palvelu paikassa pelasi ainakin oikein mainiosti, itse olin mukana sovituksessa. Kovasti siellä minua yritettiin myös saada vaikuttamaan siipan asuvalintoihin, mutta totesin älähtäväni vain jos valituksi osuu jotain ihan kauheaa. Ei osunut, komia tuli.

Että kannaattapi mennä Mannerheimintielle, jos kaipaa kaksilahkeista pukuvuokrausta. Kiva henkilökunta, hienot kuteet tulivat pukuohjeiden kera ja mies sai onnekseen myös taskukellon lainaan.

ps. Postausta ei ole sponsoroitu millään tavalla Namin toimesta.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vaimo vaan makaa sohvalla

Piti kirjoittaa kauheasti kaikkea häistä (en tiiä kiinnostaako ketään, mutta itse aattelin fiilistellä vielä!) mutta sitten iski tämä flunssa. Ei kyllä mikään yllätys, sen verran hullunmyllyä olleet viimeiset kolme viikkoa että eihän tämä tainnut olla edes vältettävissä.

Mutta mikäs siinä. Häät olivat ihan parhaat. Ja sainpahan pehmeän laskun arkeen, kun sain viettää maanantain koiran kanssa sohvalla. Päätin lepuuttaa aivoja kaivamalla jotain netflixistä ja päädyin tapittamaan neljä jaksoa Gossip Girliä. Enpä ollut ennen katsonut, vaikutti ihan hyvältä aivot narikkaan -viihteeltä ja flixi tarjoaa sitä 87 jaksoa. Kelepaa.

Huomenna menen töihin ja yritän saada jotain tolkkua asioihin, koeviikko painaa päälle ja syksykin tuli. Mutta ei se mitään, syksy on kiva ja minulla on uusi, kauan haaveiltu parkatakki.

torstai 12. syyskuuta 2013

Maan pinnalle

Sukkuloin marketissa kärryjen kanssa. Leivinpaperi, hunaja, kas biojätepusseja tarjouksessa. Apteekista kumihanskoja. Mies muistaa, että jotain pitäisi ehkä syödä myös tänään. Kotipihaan ajaessamme muistan: mozzarellapallot jäivät kauppaan. Ja laktoositon voi.

Sitten menen sisään. Koira istuu nolona lattialla. Sohvan päällä on kakkaa. Eikä vain sohvan, myös tyynyn ja viltin.

Palaan maan pinnalle. Kyl tää taas tästä. Kauppakin on vielä tunnin auki jos niikseen.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Rahat vai kolmipyörä?

Sarjakuvapätkä Carl Barksin piirtämä, tietenkin.

Vähän sellainen olo nyt, että lähden kohta ajamaan kolmipyörällä ilman päätä. Käytiin tukussa, ostettiin hirveästi ruokaa. En ole koskaan ostanut 80 kananmunaa kerralla, viime viikolla tosin hankin 40 ja käytin ne kaikki.

En oleta meneväni enää toista kertaa naimisiin, mutta jos alan puhua uudelleen jotain ruoan laittamisesta liki 90 hengelle saa minut laittaa kolmipyörän selkään ja passittaa ajamaan vaikka Uuteen-Seelantiin.

Onneksi tosin on ihan supertyyppejä, jotka auttavat. Mutta huhhuh, saa nähdä mitä kaikkea nyt sitten unohti.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Yes sir, alkaa polttaa

Kaksi viikkoa vielä, sitten on naimiaiset ja pääsee vihdoin käyttämään ihanaa pukua. Ja on tuo mieskin aika ihana.

Lauantaina oli polttavat polttarit. Ihania naisia, skumppaa, dance hall reggaeta, kolikoiden heittelyä, suunnistusta ja päällä hieno paljettipaita UFFista. Niin ja sushia ja morsiussauna. Suosittelen suola- ja jauhopesua kaikille, ei sarkasmia tässä lauseessa. Ja kananmunakin taisi tehdä hyvää hiuksille (vaikka taisin löytää sitä vielä tänään hiuksistani).

Että jos joku teistä ihanista tän lukee niin oli muuten maailman parhaat polttarit, kiitti. <3

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Mikä minusta tulee isona

Pudonneiden omenien Liina heitti tämmöisen ainekirjoitushaasteen. Aiheena on

Mikä minusta tulee isona

Aivan ensimmäiseksi mietin, mitä se iso tarkoittaa. Joskus päiväkoti-ikäisenä iso tuntui olevan isän ja äidin ikä, aikuinen, siinä välissä ei tuntunut olevan mitään. Jossain vaiheessa iso saattoi tarkoittaa sitä, että on riittävän iso menemään kouluun. Tai yliopistoon. Tai töihin.

Tällä hetkellä olen jo käynyt koulussa ja yliopistossa, nyt olen töissä. Tämänhetkisessä isoudessani minusta on tullut opettaja. Se tuntuu pääosin mukavalta. Joskus työpäivien aika tekisi mieli lyödä päätä seinään ja heittää oppikirjat viidennen kerroksen ikkunasta ulos. Toisella puolella vaakakuppia ovat ne hetket, kun oppilaat tekevät itse jonkin havainnon, ihmettelevät ilmiöitä ja aloittavat keskustelun. Se on aivan uskomaton tunne ja yhdellä sellaisella hetkellä jaksaa yhden viikon. Ainakin. Tarvittaessa pitempään.

Väistämättä sitä kuitenkin miettii, mikä minusta seuraavaksi tulee isona. Olisikohan kivaa olla oppikirjailija? Lukea itselleen vielä yksi opetettava aina? Kuten vaikka terveystieto. Tai kotitalous, hui. Vai tuleeko minusta kenties jotain aivan muuta kuin opettaja? Tällä hetkellä kansankynttilän viitta harteilla tuntuu kyllä harvinaisen mukavalta, enkä tiedä haluanko siitä koskaan kokonaan luopuakaan.

Parin viikon päästä tulee vastaan myös yksi toinen isousetappi, siis vaimous. Minusta on itse asiassa aika kiva ajatella, että minusta tulee isona myös vaimo. Ei mitenkään sellaisena hellanyrkki-versiona toki, mutta kuitenkin. Tähän liittyy se, että voisi olla aika jännää jos minä olisin isona äiti. Mutta siitä en osaa sen enempää sanoa, ajatus tuntuu ei nyt vieraalta mutta tuntemattomalta.

Että tämänhetkisessä isoudessani olen nyt sitten opettaja-melkein vaimo. Ja sitten tosi isona haluan olla vanha ja ryppyinen, elämästä vielä nauttiva, kiikkustuolissa kököttävä, käsi kädessä kulkeva mummeli.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Aina ei jaksa kokata itse: Kuurna

Paljastan teille nyt meidän ravintolasalaisuutemme. Tai ei se varmaankaan ole mikään kummoinen salaisuus, mutta luottoravintolamme kuitenkin. Käymme siellä juhlimassa vuosipäiväämme, tänä vuonna teimme sen kolmatta kertaa. Paikan nimi on Kuurna ja se sijaitsee osoitteessa Meritullinkatu 6.


Kuurna vaikuttaa vilpittömältä heti sinne mennessä. Ulkona on vain pieni kyltti, Ravintola. Sisällä pienessä salissa pöydät on laitettu siististi ja katettu. Henkilökunta on ystävällistä. Liitutaululla näkyvät talon laseittain myytävät viinit ja alkujuomat, toisella puolella päivän erikoisannokset.

Ruokalista vaihtuu viikottain ja tarjolla on myös päivän erikoisannoksia. Ilman erikoisannoksia tarjolla on aina kolme alkuruokaa, pääruokaa ja jälkiruokaa, joista saa valita mielensä mukaan. Koko menu kustantaa 39 euroa, joten hinta-laatu-suhde on oivallisesti kohdallaan.

Käydessämme paikalla elokuun puolivälissä nautin itse ahventartaria, uunisiikaa ja vihanneksia porkkanakastikkeessa ja suklaakakku (jonka hienon nimen olen autuaasti unohtanut) sorbetilla. Mies söi tavallisen tartarin, vasikanposkea ja ahvenanmaan pannukakkua. Kaikki oli jälleen kerran erittäin hyvää. Annokset ovat kaiken lisäksi konstailettoman kauniita ja sopivan kokoisia. Menun jälkeen olo on täysi, mutta ei ylitsepursuava. Lisäksi Kuurnassa keitetään mainiota espressoa.


Tunnelma Kuurnassa on lämmin. Pieni sali, väliseinän takaa kuuluvat keittiön äänet, kattokruunut, sekalaiset astiat ja iloinen palvelu luovat täydellisen kokonaisuuden. Ja se hyvä ruoka. Tänne palaamme uudelleen.

Kannataa myös asioida paikan saniteettitiloissa ja lukea muiden kävijöiden viestit seinältä - ja kirjoittaa omansa. Itse aina unohdan, missä liituja säilytetään, joten kerron sen teillekin. Ne ovat siinä toisessa kynttilätelineessä.n

Arkisin Kuurnassa on kaksi kattausta, lauantaisin kolme. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja ihastumaan (kunhan ette varaa meidän pöytäämme meidän päivänämme).

Eikä yhtään hassumpi ole myöskään samojen omistajien Ateljé Finne, käykää ihmeessä sielläkin.

perjantai 23. elokuuta 2013

Muista kiitos

Sain eilen ihan älyttömän hyvää asiakaspalvelua. Tämä tapahtui Asematunnelin Lushissa, jonne suuntasin työpäivän jälkeen pää täysin tyhjänä hakemaan uutta shampoota. Kotiin lähdin sen uuden shampoon, yhden kokeilupalan ja hyvän mielen kera. Oli nimittäin niin mukavaa ja iloista henkilökuntaa, ei millään tavalla tekopirteää.

Tuli niin hyvä mieli, että laitoin palautteen.

Tänään sain siihen palautteeseen iloisen vastauksen. Ja tuli uudestaan hyvä mieli.

Että muistakaa kiittää, siitä tulee hyvä mieli. Parhaassa tapauksessa moneen kertaan.

ps. ja se suositeltu shampookin oli tosi hyvä!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Onpas sulla isot kurpitsat


Loma loppui, työt jatkuivat ja pihalla kukkakasvit alkavat vaihtua sadoksi. Tomaatit kypsyvät hitaasti mutta varmasti, kesäkurpitsat ovat valtavia ja koristekurpitsapienokaisia on jo kolme. Kyllä tää tästä.



Punaviinimarjat muistin myös kerätä ja mökiltä sain mustia. Karviaiset menivät tänä vuonna harmillisesti parempiin suihin: ajattelin odottaa kypsymistä vielä viikon ja rastaan poikaset ehtivät popsia kaikki pois. Harmistus, verkot pitää muistaa laittaa ensi vuodeksi.

Linnuista on toisaalta iloakin, pihalla haahuili tänään aamulla käpytikka sekä vihervarpunen (luulisin).

Lisäksi meidän nuori mies on jo 14 viikkoa vanha ja pääsi perjantaina taas trimmiin. Väri on vaalentunut paljon ja Pöly näyttää jo melkein aikuiselta vaikka onkin vielä ihan pieni. Tai no, viisikiloinen ja pieni.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pöly tuli taloon


Täällä se meidän pieni sydämenvaltaaja nyt sitten on. Ikää 11 viikkoa, persoonaa sylin täydeltä. Tyyppi on kotiutunut hyvin, vaikka herättääkin aika aikaisin. Mutta ehtiipä nyt sitten lomalla saada kaikkea aikaan kun ei nuku koko päivää.


Pikkuinen pitää pehmorotastaan, kasvattajalta mukaan saadusta lampaantaljasta ja kulkuslelusta, keppien järsimisestä ja kaikesta ruoasta mitä hän eteensä saa. Hellittelynä tyyppi pureksii ihmisten neniä ja korvia ja saa iltayhdeksän jälkeen iltahepulin jonka aikana juostaan pihalla jotain kuvitteellista temppurataa.

Maailman hienoin poika.