Sivut

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ihana lämpö

Syyskuisena lauantaiaamuna ei enää tarvinnut varustautua villasukilla ja hupparilla, kun paineli alakertaan keittämään kahvia. Meille oli tullut edellisenä päivänä ilmalämpöpumppu.


Voin ihan rehellisesti sanoa, että vaikka fysiikkaa olen jonkin verran lukenut ei ilmalämpöpumppujen tutkiminen ole erikoisalaani. Syöttöteho, antoteho, hyötysuhde, joo-o. T sen sijaan oli kahta innokkaammin lukemassa vertailuja ja arvosteluja ja päätyi lopulta malliin Mitsubishi Electric FD-35. Kuulemma sillä pärjäisi yli 30 asteen pakkasessa ja muutenkin pärjännyt vertailussa hyvin. Selvä, luotan sinuun, tilataan sellainen.

Siispä T lähetti reippaasti tarjouspyyntöjä kymmeneen eri paikkaan. Kaksi vastasi. Mietimme, että laitetaanko uudet pyynnöt. Ei laitettu, otettiin se mukavemman oloinen ja kohtuuhintainen, siis Sähköasennus Tuomala.

Tuli tarkastuskäynti. Todettiin että kyllä, olohuoneeseen se tulee. Keskellä olisi kuulemma hyvä. 

Viikkoa myöhemmin asennus. Täytyy myöntää että vähän jännitti, että millaisen reiän se nyt siihen seinään poraa ja mitä jos se on ruma tai ei toimi tai ärsyttää. Onneksi a) reikä ei ollut niin iso kuin ajattelin b) se tehtiin todella siististi c) pumppu on oikeastaan aika sievä ja d) se on muuten ihan keskellä sitä seinää.


Vastoinkäymisiä tuli vasta ulkona, kun huomattiin että uloslaitettava laite oli tuotu tehtaalta rikkinäisenä. Ammattimieheltä ei kuitenkaan mennyt sormi suuhun, vaan varastolta tilattiin uusi vekotin ja asennusta päästiin jatkamaan parin tunnin kuluttua. Sama mies suoritti sähkötyötkin, ne saatiin varmaan kaikkien helpotukseksi vedettyä talon alta eikä täten tarvinnut seistä ruusupensaassa kiinnittämässä johtoja listan alle. Näin hyvästä asennuksesta ja laitteesta maksoi mielellään sen tasan 2000 euroa, mikä tarjouspyynnössä oli ilmoitettu.


Pumppu on ollut meillä nyt noin kuukauden ja hyvin pörrää. Ainakin tähän mennessä olemme olleet todella tyytyväisiä, sillä laitteen hurinaa ei oikeastaan enää huomaa ja itse pidän siitä että en joudu enää palelemaan keittiössä. Myös meillä vieraillut koira arvosti pumppua ja nukkui mielellään sohvalla pumpun alla, siihen tulee säännöllisin väliajoin mukava lämmin tuulenhenkäys.

Sähköasennus Tuomalaa suosittelen lämpimästi, hyvä palvelu.

2 kommenttia:

  1. Meillä on myös Mitsubishi ja hyvin on jo vuoden ajan meitä palvellut. Kesällä viilensi ihanasti ja näin kylmällä lämmittää mukavasti. Malli on meillä Zen, siinä oli monta värivaihtoehtoa. Onneksi siinä on myös ihan hyvät tekniset ominaisuudet, niin ei ihan värin perusteella sentään tehty valintaa ;).

    Meidän kisut rakastaa ilmalämppöä. Ja niin me ihmisasukitkin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, pihi nainen. Sievä on myös tuo teidän Zen! Meille tämä valkoisen pörhellin istui kivasti, tosin uhkarohkeasti sanoin joo kaikkeen tietämättä väriä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! // Sanavahvistus valitettavasti otettu käyttöön lisääntyneen roskapostin vuoksi.