Sivut

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Pelkkää juhlaa ja jasmiininkukkia

Eihän sitä pelkillä sukulaisjuhlilla selvinnyt, ehei. Pitihän nuo ystävät kutsua myös juhlimaan ja grillailemaan joten ruoanlaittoa oli taas edessä. Mentiin samalla suolaisella kuin viime viikonloppuna, eli tehtiin perunoissa mitattuna 2 kilon satsi perunasalaattia. Kaikki män.


Lisäksi onnistuin kerrankin leipomaan onnistuneesti tätä yhtä maailman helpointa leivonnaista eli mokkapaloja. Yleensä sössin joko kuorrutuksen tai pohjan, mutta tällä Maku-lehden reseptillä onnistui mainiosti eikä ollut liian makeakaan.


Ja toivat nuo ihanat vieraat lahjojakin, hupsut. T sai mm. voiteluainetta, akryylimassaa sekä väkijuomia. Minä sain järjettömän määrän kuohuviiniä. Ja sitten itsetehdyn hedelmäkorin, majamoon suloisen pannualusen, keraamisen Siri-pihasiilin (emme osanneet päättää onko se Simo vai Siiri) ja Rakenna pihalle -kirjan. Ja jalopähkinän taimen, joka toivottavasti kotiutuu pihalle.


Parasta olivat kuitenkin vieraat, joita saapui läheltä ja kaukaa. Sadekaan ei haitannut, vaan grilli oli koko illan kuumana ja myöhemmin sen ympärillä oli mukava laulaa kitaran säestyksellä. Siitäkin huomasi, että asumme oikeassa paikassa kun naapuri tuli yhden aikaan yöllä kiittämään laulusta ja soitosta. Hämmentävää.

Juhlien lisäksi pihalla tapahtui ihanaa, jasmiinit nimittäin puhkesivat kukkaan. Ihanaa.

2 kommenttia:

  1. Olisi kiva tietää tuon perunasalaatin ohje, löytyykö sitä netistä?

    Kuulostaa siltä, että teillä on ihanat naapurit! Jasmikkeet kukkivat nyt meilläkin, voi niiden herkkyyttä ja tuoksua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmiinit ovat kyllä ihania, meidän rakkaita pensaitamme tosin pitäisi harventaa kun ei meinaa mahtua pihaan ajamaan. :)

      Perunasalaatin ohje ehkä löysi sinut. ;)

      Poista

Kiitos kommentista! // Sanavahvistus valitettavasti otettu käyttöön lisääntyneen roskapostin vuoksi.